† Fero

Soffahoffin Ferudun eli Fero  (Vastaa loistavasti kutsuun Iso Idiootti) 

Rotu: hovawart

Syntynyt: 4.6.2002

Kuollut: 10.3.2015. Jouduttiin lopettamaan, kun peräpää ei sitä enää halunnut kannattaa.

Sukupuoli: Ikipentu. Pikkuiset palleroiset eivät ikinä laskeutuneet, mikä varmaan selittää sen, että Feron mielestä on edelleen enemmän kuin hyvä asento pissata jo pentuna hyväksi toteamallaan tavalla. Kyllä se jalkaakin osaa nostaa, mutta on paljon kivempi lorotella menemään sievästi niiaten.

Terveys: Virallisia terveystuloksia on lonkkien verran, jotka ovat B/B. Lonkat eivät siis sitä tule ikinä vaivaamaan, mutta nivelrikkoa isolla pojalla on. Samoin molemmat etutassut ovat lättänät tätä nykyään ja vähän ovat sen askellukseen vaikuttaneet. Kipeältä ne eivät tietääkseni kuitenkaan tunnu vaan Fero liikkuu oikein mielellään! Ruokavaliota on rajoitettava, sillä herralla on allergioita, jotka näkyvät jatkuvina korvatulehduksina, yleisenä kutinana ja nuolemisena sekä kaamean hajuisina löyhähdyksinä pojan peräpäästä. Paljon motivaatiota siis pitää Feron ruokavaliosta huolta!

Rakastaa: Ruokaa, rapsuja, ruokaa, keltaista palloaan, ruokaa, omia ihmisiään, ruokaa, kiehnäämistä, ruokaa, yleistä kielenkäyttöä nuollen kaikkea sopivaa ja sopimatonta, ruokaa sekä läähättämistä ja ehkä myös ruokaa tai mitä tahansa ruuaksi mielestään luettavaa.

Esittely: Fero hankittiin Eddien kaveriksi, isäni halusi vartiovamman rodun ja minä halusin kokeilla koiraharrastuksia jonkun kanssa, joka niitä minun kanssani ehkä haluasikin tehdä. Niinpä päädyimme kauniiseen (äidin ainoa kriteeri), lupaavaluonteiseen eli rohkeaan, älykkääseen ja laumaansapuolustavaan hovawarttiin. 

Kaikki ei kuitenkaan aina mene ihan niin kuin pieni ihminen voisi kuvitella...

Fero vahtii ja vartio kuten toivoimme, mutta sen äänenkäyttö perustuu enemmänkin siihen, että se kutsuu laumansa puolustamaan itseään. Se on erittäin epävarma ja epäluuloinen sekä ihastuttavan perusarka. Fero on hieman teatraalisempi poika eli räyhää isona, jotta kaikki pelottavat asiat pysyvät varmasti loitolla. Jos pelottava asia tulee varoituksista huolimatta kohti, on aivan asiallista riuhtaista hihna minun kädestäni, jotta voi piiloutua itse turvalliseksi havaittuun puskaan. Hirviöihin on vuosien aika kuulunut esim rullaluistelija, jolla oli sauvat, 5kk vanha rotikanpentu, joka kyyristeli kauhuissaan sekä veljeni lapset, erityisesti vauvaiässä. Fero oli myös heti alkuun kauhuissaan tavatessaan Eddien ja silloin tiesin, että tuon kanssa tulee vielä kuljettua pitkä tie... Vahtivahan tuo tuppaa hoffina olemaan ja kerrostaloelämä ei sen kanssa sujunutkaan. Rivitalossakin kesti aikansa, kunnes pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että myös naapurit saivat käyttää Feron omimaa etupihaa rauhassa.

Se on monessa asiassa Eddien täysi vastakohta. Fero on hitaanpuoleinen oppimaan, mutta yrittää aina varmasti tehdä taitojensa mukaan, mitä siltä pyydän. Kunhan en pyydä sitä suorittamaan mitään nopeasti. Istumisessahan pepun kuuluukin matkustella maisemareittiä ennen maahan tömähtämistä. Eddien kanssa ehdin tottua siihen, että jos koira ei tottele, niin se on röyhkeällä tuulella ja pienen kovistelun jälkeen homma lähtee sujumaan. Feroa taas pitää nimenomaan pyytää, ei käskeä. Liian isosta ärjähdyksestä se menee vain lukkoon. Pikkuinen pehmo siis. 

On ollut aika opetteleminen omalta osaltani oppia kommunikoimaan ison hoffin hönttini kanssa. Työllä ja johdonmukaisuudella Ferosta on kuitenkin tullut ihan kiva oman laumansa jäsen, jonka kanssa arki yleensä sujuu. Ellei se ole päässyt varastamaan jotain sopimatonta, joka pistää sen vatsan sekaisin. Sen oudoimpiin herkkuihin kuuluu nessut ja vessapaperi, jotka minun on piilotettava työpäiväni ajaksi. Ferohan siis ei revi niitä, kuten muut koirat vaan syö ja nielee paperin tyytyväisenä. 

Mitä tasaisempana arki pysyy ja mitä tasaisemmalla tuulella sen hullu omistaja on, sitä tyytyväisempi Ferokin tuppaa olemaan. Se on ehdottomasti onnellisimmillaan lapsuutensa (ja minun lapsuuteni) kodin takapihalla, lempparipallonsa suussaan, jota se jäytää varjossa hännänpää tyytyväisenä vipottaen.

Silloin joskus, kun Ferokin oli oikeasti vielä pieni:

Fero ja se kaikista rakkain keltainen pallo: