torstai 13. heinäkuuta 2017

Pennun tuoksua suunnitteilla


Emä: FI AVA MONTANA Kaija                            Isä: RTK1 WIRNEEN IKILIIKKUJA Gatsby



Pieniä, kiihkeitä agikiitureita toiveissa tämmöisestä yhdistelmästä Kennel Kamalan ensimmäiseksi pentueeksi. Molemmat vanhemmat terveystutkittuja ja terveiksi todettuja. Molemmat vanhemmat ovat kiihkeitä työkoiria, joskin Gatsbystä löytyy vielä hieman enemmän luontaista potkua kuin Kaijasta. Kaija on sulhastaan hieman järkevämpi ja pehmeämpi. Gatsbyn toivotaankin tuovan yhdistelmään hieman lisää kovuutta ja itse toivon taas Kaijan tasapainottavan suurinta särmää pois. Ääntä vanhemmista lähtee kiihdyttävissä tilanteissa eli hiljaisia pentusia ei ole odotettavissa, muttei tosin mitään turhan luoskuttajiakaan. Molemmat ovat miellyttämisenhaluisia ja sosiaalisia otuksia, tosin Gatsby ei siedä suurinta osaa leikkaamattomista uroksista. Parhaimmillaan maailmaan tupsahtaa aktiivisia, helposti motivoitavia harrastusötököitä, joissa on potkua eri lajeihin ja rakkautta muillekin jaettavaksi! Lisätietoja saa meikäläiseltä sekä kasvattajalta Vilmalta. 

Loppuun vielä pakko kehua, että Gatsby oli maailman parhaassa hoitopaikassa, kun emäntä matkusteli maailmalla! Hoitotäti Milli myös kirjoitti osuvan ja hauskan tekstin Käpyläisestä.



6 kommenttia: