keskiviikko 4. tammikuuta 2017

SydänKäpynen

Käpynen on maailman mahtavin pikku koira! Sen lisäksi, että se oli taas kerran mitä paras, kiltein ja taitavin agitykki, niin se myös käyttäytyi mitä parhaimmin! Gatsbyn kanssa oli mukavaa ja rentoa odotella omaa vuoroa ja lenkkeillä hallin ympäristössä. Se oli innoissaan ja toki pari kertaa piti muistuttaa vetämisestä, mutta se ei haastanut riitaa kenenkään kanssa. Eikä kiljunut muiden agittamisten perään! Se oli yksinkertaisesti täydellisesti ♥!

Tästä tehtiin harmaat numerot.

Otettiin tavoitteeksi päästä ensimmäisellä yrittämällä kepeille ja niille myös päästiin! Gatsby alkoi hieman himmailla ensimmäisellä kerralla, koska kepit menivät todella lähelle putkea eli loppuivat "seinään". Vauhti onneksi muistui mukaan, kun se luotti mahtuvansa keppien jälkeen rataa jatkamaan. Takaakierrot menivät niin vietävän nätisti eikä kertaakaan pelottanut Gatsbyn valkkaavan houkuttelevia putkiensuita hyppyjen sijaan. Se vaan on niin mielettömän kiltti näissä asioissa! Kontaktit meinasivat jäädä vähän vajaiksi, koska olin niin paljon koiraani jäljessä, mutta avun kanssa Gatsby korjasi ja minä muistin kerrankin vapauttaa sen vasta liikkuessani taas. 12-14 suoralla olin auttamattomasti aivan järjettömän takana ja Gatsby ei meinannutkaan irrota ihan yksikseen viimeiselle, vinolle hypylle vaan kääntyi katsomaan minua. Täytyy siis muistaa taas ottaa pitkät irtoamiset työn alle! Samoin, kun alussa olin pitkällä koiran edellä, niin unohdin välillä pitää kontaktia Gatsbyyn. Kuulemma poskenkin näyttäminen riittää, jotten jätä koiraa yksin. Gatsbylle kun se yhdessä tekeminen on tärkeää ja ilman yhteistyötä se tiputtikin kakkosriman yhdellä kerralla. Hienosti meni kaiken kaikkiaan ja oli sopivasti haastetta, mutta onnistuttiin silti kivasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti