keskiviikko 31. elokuuta 2016

Kisaamaan vai eikö kisaamaan, kas siinä vasta pulma!

Kisakärpäset ovar surranneet pääni ympärillä jo hyvän tovin. Samalla kun uskaltaudun eksymään kisatoiveuniini, niin perhoset iskevät hävittäjälentokoneiden lailla mahan kimppuun. Olen miettinyt miksi minulla on aina vain yhtä epävarma fiilis agikisauran korkkauksen suhteen. Ajattelin, että jos tunnistan kisakynnystä nostavia asioita, niin ehkä niihin alkaa syntyä ratkaisujakin.



1. Lajin tuntemisen vaikeus
En millään hahmota sitä, miten laji etenee. Minulla ei ole päässäni mitään punaista lankaa, joka etenisi luottamustaherättävän loogisen lineaarisesti. Opimme joka ikisissä treeneissä jotain uutta. Niinpä päähäni on syntynyt ajatus siitä, että agilityssä on loputon määrä opittavaa enkä todellakaan ole kisavalmis, jos en edes kaikkia mahdollisia ohjauskuvioita osaa. Agilityssä ei ole mitään selvää listausta liikkeistä, jotka on hyvä osata ennen ensimmäisiä kisoja. Näin en voi tarkistaa mistään, täytämmekö koirakkona ykkösluokan suorittamiseen vaaditut kriteerit. Jos jossakin lukisi millä minimimäärällä ohjauskuvioita kisoihin kannattaisi mennä, olisin todella onnellinen!

Rohto: Olen selaillut ykkösluokan ratapiirrustuksia netissä ja koittanut hahmottaa, selviäisinkö radasta. Tuleeko jo piirrustusta katsoessani sellainen tunne, etten tiedä, miten radalla etenisin vai osaanko ratkaista ongelmat. On tietenkin eri asia käydä suorittamassa rata kuin vain katsella sitä, mutta luon mielikuvaharjoitteen, missä suoritan radan Gatsbyn kanssa. Tuleeko kohtia, joissa en tiedä, miten saisin koiran ohjattua oikeaan paikkaan ja mitkä voisivat olla juuri sen radan kohdalla meidän heikkoudet? Enimmäkseen on tuntunut, että suurin ongelma helpoimmissa kisaradoissa on oma ehtiminen eikä niinkään ohjauksen vaativuus. Tämä on ollut helpottava huomata ja auttanut luomaan treeneihin strategiaa; olen panostanut putkiin irtoamista ja eteenpäin menemistä vaikka jäisin jälkeen. Koiralle siis eväät suorittaa itsenäisesti, jolloin onnistumismahdollisuutemme kasvavat. 

Palkka suussa on kiva suorittaa esteitä ihan itsekseenkin!
2. Treeniosaaminen vs kisaosaaminen
Viimeksi kun kokeilimme kisaavien rataa epiksissä, niin Gatsby ei tehnyt keppejä kolmesta yrittämisestä huolimatta oikein. Lopetin siihen, sillä se osaa kyllä kepit. Kertoessani meidän vanhalle kouluttajalle saman tarinan hän meinasi, ettei Gatsby osannutkaan keppejä kisatilanteessa. Tämä herätti paljon omia ajatuksiani ja aiheutti heti syyllisyyttä. Olisi vain pitänyt auttaa se koira onnistumaan kepeillä! Gatsby ei ole tuhma aksaaja eikä tee tahallaan väärin. Tätä ei pidä unohtaa kisoissa omasta jännityksetäkään huolimatta!

Rohto: Kisakokemuksen haaliminen. Ei siinä muu auta. Kukaan ei pysty kertomaan, miten suoriudumme kisoista. Ainoa tapa on käydä kokeilemassa. Näissä epikset ovat auttaneet ja pitäisi koittaa ehtiä änkeä taas sellaisiin.

Välikevennyksenä kutiava Käpy (Kuva Jenny Söderlund)

3. Oma asenne, päällimmäisenä epävarmuus
Rally-tokon kisaamisen aloittaminen oli helppoa, koska tiesin koirani (ja itseni!) osaavan kaikki tarvittavat liikkeet. Ainoastaan kisakokemus oli uutta, mutta olin varma meidän osaamisesta. Agilityssä en vieläkään hahmota, mitä kaikkea meidän pitäisi varmuudella handlata, jotta selviäsimme kunnialla ensimmäisen luokan radan läpi. Ennen kaikkea huolettaa haluni olla reilu koiraa kohtaan. Mielestäni ei ole reilua viedä sitä kisaamaan, jos en ole suhteellisen varma onnistumisprosentistamme. Jos emme osaa tarvittavia palikoita, niin kisoissa onnistumista turha odottaa. Minua ei ajatuksena hyllyt häiritse, mutta en halua huonoa fiilistä kisoista. Kummallekaan. Onnistuin meinaan luomaan Gatsbylle huonon fiiliksen rallykisoihin enkä halua samaa fiilistä agikarkeloihin!

Rohto: Mietin, mikä olisi pahinta mitä kisoissa voisi tapahtua ja olen tullut siihen tulokseen, ettei oikeastaan mikään. Jos ohjaan huonosti ja tulee hylly, niin mitä sitten? Jos itse kaadan esteen tai vedän rähmälleni, mitä sitten? Niin kauan kun koirani ei karkaa radalta kenenkään päälle, kaikki on hyvin. Mikään agiliitoon liittyvä ei minua oikeastaan loppupeleissä kauheasti harmittaisi. Vaikka mitä tapahtuisi, niin koiralle ei osoiteta minkään menneen pieleen. Se on aina se paras mahdollinen pieni agikiituri koko maailmassa! Koen onnistuneeni tämän viestin välittämisessä koiralleni yleisesti hyvin. Meidän suhdetta ei yhdet agikisat voi pilata!

Gatsby ainakin nauttii treenaamisesta ilman kisojakin!

4. Muutoksien pelko
Agi on ollut todella kivaa. Ihan huippu super hyper hauskaa. Mitä jos tämä rento leijunta fiilis on syntynyt siitä, etten ole ottanut yhtäkään paineen hippusta kisaamisesta. En osaa kaivata jotain tiettyä määrää edistymistä treeneissä vaan kaikki uusi on mahtavaa ja mielenkiintoista. Mitä jos uudesta alkaakin kasvaa ahdistavaa kisaamisen myötä? Mitä jos syntyy halu edetä omia tai koiran rahkeita nopeammin? Mitä jos vääjäämätön epäonnistuminen viekin iloa harrastamisesta?

Rohto: Pelot on tehty voitettaviksi. Pitää pyrkiä pitämään se oma pääkoppa kuosissa eikä ottaa paineita kisaamisenaloittamisen jälkeenkään. Se, että nyt korkataan kisat ei tarkoita sitä, että on pakko alkaa aktiivisesti kisaamaan. Haittaako tuo, jos kisojen välissä on vaikka useampi kuukausi tai jopa vuosi tai enemmän? Kisaamisen voi aina vain lopettaakin. Myönnän, että kisaamiseen innostaa tietenkin ne tulokset. Jokainen kisaonnistuminen antaa toisaalta potkua sinne treeneihin ja on todistusaineistoa siitä, ettei harrastukseen satsattu aika ja raha ole mennyt täysin hukkaan. On kiva, kun on jotain, mitä tavoitella. Sitä pitää sitten jossain vaiheessa oikeasti yrittää myös saavuttaa.

maanantai 29. elokuuta 2016

Elämää treenitantereen ulkopuolella

Blogi tuntuu täyttyvän treenipostauksista toisensa perään. Niinpä ajattelin kehua, että koiralajeissa editymisen lisäksi myös arjessa ollaan menty eteenpäin. Meillähän on arki normaalisti suhteellisen mutkatonta, jos kaikki sujuu totutusti, mutta vierailut muualle tai meillä vierailevat ihmiset saavat Gatsbystä usein niitä vähemmän ihania piirteitä esille. Se on kuitenkin suhtautunut koko ajan rauhallisemmin siihen, että meillä käy joku ja pystyy nukkumaan vieraiden joka liikkeen seuraamisen sijaan. Mökkeilimme venetsialaisten kunniaksi viikonlopun veljieni ja heidän lastensa kera. Lasten suhteen ei ole koskaan mennyt paremmin! Gatsby kuunteli lapsia pääosin hyvin eikä pussannut ketään hengiltä. Sitä sai silittää ilman kauheita hepuleita ja vastavuoroista rakkausmyrskyä. Jopa vuoden ikäinen kummityttöni sai nauttia pääosin omasta henkilökohtaisesta tilastaan ja innostui jopa antamaan kätensä omatahtoisesti koiran nuoltavaksi. Gatsby puolestaan kunnioitti myös sitä, että käsi vietiin vuoroin pois innokkaan kielen ulottuvilta. Eihän kaikki edelleenkään ollut täydellistä, sillä pieni parka innostui aina kauheasti jälleennäkemisestä, jos se oli käynyt lenkillä tai osa porukasta oli välillä käynyt vaikka pihalla ilman sitä. Rauhoittumisprojekti on siis edelleen work in progress, mutta kehitystäkin on tapahtunut!

Kuiva koira
Suuri ja kuolaava kehitys koettiin tänään, kun saavuimme kotiin. Päästin Gatsbyn takapihalle ja kohta sieltä kuului Gatsbyn vartiohaukahdus. Sen enempää ajattelematta huikkasin vain, että ei hätää ja niinpä puhina loppui. Gatsby vahtii ihan erilailla esimerkiksi mökillä ja vahtiminen jää usein päiväksi tai pariksi "päälle". Koirulini tuli itsekseen sisään, kun kehuin sen hiljenemistä. Jokin sen olemuksessa kuitenkin hieman itseäni hämmensi ja päätin käydä kurkkaamassa, mille se oli pöhissyt. Yllätykseni oli suuri, kun näin naapurin nöffin aidan läpi tuijottamassa meille päin. Gatsby on pystynyt taas jättämään nöffipaholaiselle räyhäämisen ja tulemaan kutsusta sisään, mutta se on aina ehtinyt kirota rääkyen ennen kuin olen sen sisään saanut. Nyt se kuitenkin lopetti rähjäämisen ensin, rauhottui ja tuli pyytämättä sisään! Aivan huikeaa luopumista! Olen siitä niin ylpeä ja jos tämä tulee tavaksi, niin olisin sanoinkuvailemattoman onnellinen! Muutenkin Gatsby on osoittanut nopeampaa palautumista rähjäämistarpeestaan ja toivon tämän olevan lupaava askel oikeaan suuntaan eikä vain joku hämäävä ihmeellinen helppousvaihe...

Märkä koira

maanantai 22. elokuuta 2016

Mahti maanantai!

Kaikki on onnistunut tänään! Käytiin omalla ajalla agittamassa ja Gatsby teki renkaan joka kerta oikein välittämättä siitä, missä minä haahuilin! Muutenkin teki ihan täpöllä ja upealla asenteella sekä onnekseni hiljaa! Kun olimme lähtemässä, niin paikalle saapui australianterrieriuros ja molemmat koirat sanoivat toisilleen kirosanan. Tilanne kuitenkin rauhottui ja jäimme juttelemaan terrierin omistajan kanssa hetkeksi. Käpy pysyi koko tämän ajan maassa makoilemassa ja otti suhteellisen rennosti! Tokoilemassa ollut pörrökoirakin, jonka kanssa Gatsby on aikasemmin rähjännyt, sai mennä ohi ja Käpy pysyi ihan hiljaa. Voi sydän sitä rauhallisuuden määrää! ♥ Käytiin fyssarillakin ja pientä jumia, muttei mitään harrastuksia rajoittavaa, jee!

Herra söpimys itse!

lauantai 20. elokuuta 2016

Pitkästä aikaa taas pelastelun parissa

Pelastustreenit ovat palanneet kesätauolta ja ensimmäinen treenikerta meni testaten, että koira vielä homman muisti. Parin onnistuneen treenin jälkeen otimme pitkästä aikaa outoja maalimiehiä; yksi höpötteli, toinen oli kiven päällä sadeviittaan verhoutunut möykky ja kolmas liikkuva. Gatsby on käyttäytynyt melko maalimiesystävällisesti, tosin sadeviittainen sai ison pusun (muttei ryykäämistä!) Omaksi huojennuksekseni viittasankari ei tuottanut yhtään jännitystä pienessä vipeltäjässäni. Höpöttelevää tuo vähän aikaa katseli, mutta ilmaisi kuitenkin hienosti! Liikkuva oli aikaisempaan verrattuna todella liikkuva eli liikkui koko alueella eikä vain pientä sovittua rinkiä. Niinpä ilmaisumatka kasvoi selvästi liian pitkäksi, sillä minut kyllä haettiin, mutta haukkua en osakseni saanut. Kyllä hieman Gatsbyn ilmeestä epäilin sen maalimiehellä käyneen, mutta olen ennenkin onnistunut paineistamaan siltä valeilmaisun, joten annoin olla. Löytyihän maalimies uudestaankin ja oikeassa tilanteessa olisin varmasti kyseisestä reaktiosta lähtenyt aluetta koiran kanssa tarkistamaan. Radiopuhelimet olisi kyllä kivat treeneissä juuri näitä tilanteita varten! Voisi auttaa sitä koiraa, jos tarvitsee ja olisi varmaan saatu hieno ilmaisukin, kun olisin ollut itse varma maalimiehellä käymisestä. 

Joko saa lähteä etsimään? -ilme.
Omasta sairaasta pääkopasta kertonee jotain se, että Gatsby on mielestäni tässä kuvassa ihan törkeän söpö!
Kuolavaahtoinen kaikkineen! ♥

Tänään saimme aikaiseksi kivan pitkän kertomismatkan, jolla ilmaisu toimi vielä kaiken lisäksi upeasti! Siitäkin huolimatta, että itse olin skeptinen koiraani seuratessa, sillä olimme sopineet alustavasti hieman eri paikan maalimiehelle. Onneksi Gatsbyyn ei epävarmuuteni tarttunut ja vaikka koitin vetää sitä omalla liikkeelläni sinne, missä kuvittelin maalimiehen olevan, niin se vei minut kärsivällisesti oikeaan paikkaan! Toinen eksyjä oli aivan uudessa piilossa alueella, missä yleensä maalimiehet ovat ylhäällä hylättyjen liukumäkien ym. päällä. Olinkin aivan varma, ettei tuo tajuaisi etsiä maassa rojujen alla piileskelevää. Olin taas väärässä ja upeasti toimi pikku koiran nenutin!

Etsimisen iloa!
Huutoa luvan kanssa! Maalimies on löytynyt!

Aluksi otimme myös Wictorin seurassa hengailua. Gatsby huusi alkuun hurjana, sitten pystyi jo keskittymään hetkellisesti minuun ja pieniin temppuihin kunnes taas ärsyyntyi Wictorin läheisyydestä. Oli aivan sama, missä asennossa W oli tai ettei se vilkaissutkaan Käpyä. Aina välillä tuolla vaan meni hermot ja se koitti huutokonsertilla ajaa ärsykkeen pois. Lopulta kuitenkin Gatsby rauhoittui, kun olin kyykyssä ja silittelin sitä. Käpytin jopa ihan itse käänsi pyllynsä toista urosta päin, rentoutui silminnähden ja oli autuaan välittämättömässä mielentilassa. Rapsuttelin ja kehuin sitä hetken jos toisenkin, talutin sen täysin löysällä ja rennolla hihnalla autoon, jossa se vielä joi ja napsi makupaloja Wictorin mennessä automme ohi. Jokin sillä naksahti päässä ja se luopui täysin huutamisesta. Olin järjettömän ylpeä! ♥ Ei siis mainita sitä, kuinka paljon se autossa huusikaan omaa vuoroaan odotellessa...

Palkaksi sai lempparilelussa roikkua, mutta välillä piti käydä varjossa lataamassa riekkumisakkuja!

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Uusia lajivaltauksia!

Seuramme järjesti koiratanssin tuleville kouluttajille harjoittelun eli luonnollisesti tarvittiin innokkaita ohjattavia. Ilmoitinkin siis meidät Gatsbyn kanssa mukaan ja pääsimme tutustumaan koiratanssin saloihin. Haastavinta oli olla kahden muun koiran kanssa samalla kentällä, mutta koska olimme onneksi saaneet narttuseuraa, niin uskalsin pitää Gatsbyä alun intohuudon jälkeen vapaana. Kerran se kävi kerjäämässä tutulta Chila-aussielta murinat tunkemalla kuononsa ihanan tytön peppuun, mutta muuten keskittyi kivasti! Koulutus kesti tunnin ja lähes koko aika jotain puuhattiinkin. Tehtiin erilaisia pujotteluja jalkojen välistä, peruutuksia ja lopulta vielä musiikin tahtiin. Opin myös, että freestylissa koira ei saa seurata kuin neljänneksen esityksestä eli aika paljon pitäisi tehdä kaikkea muuta. Puolitoista minuuttia on minimi pituus ekassa luokassa ja kun on näin hektinen koira, niin niitä temppuja pitäisi tehdä aika tiheään tahtiin. Kouluttaja tosin sanoi, että meillä olisi ihan tarpeeksi temppuja koiratanssiin, jos kisat yhtään kiinnostaisivat. Koirasta ehkä lajiin olisi, mutta minua hirvitti se, että pisteitä saa myös taiteellisuudesta. Luovuus kun ei ole se meikäläisen vahvin osaamisalue eikä tanssiminen muutenkaan. Hauskaa oli, mutta koiratanssi ei ainakaan toistaiseksi harjoiteltavien lajien listalle ihan yllä. 

Gatsby the Leikkisetä

Agilityn parissa sen sijaan ollaan vipelletty ihan tosissaan! A:n kontaktit alkaa olla aika hyvät eikä Gatsby enää hiivi senttiä kerrallaan alastullessa. Se hakee paikan hyvin, mutta välillä onkin nyt karannut juuri, kun olen vapauttanut sen. Ajatuksia lukeva koiruli siis! Keinu meinaa unohtua eli luulee kipittävänsä puomia, jolloin keinu lähtee yllättäen alta ja meininki on kovin ruman näköistä. Toisella yrittämisellä ongelmaa ei ole, mutta miten saisi iskotettua, että minun karjuma "keinu!" tarkoittaa juuri sitä keinua!? Yksi harvoista asioista, missä Gatsby ei oikeasti malta keskittyä minun kuuntelemiseeni agittaessa. Puomikin menee oikein kivasti apupalkkauksella, mutta ilman alustaa menee hiippailuksi. Rengas on aina vain epävarma, vaikkakin tänään teki kolme mahtavaa rengasta sujahtamalla juuri sieltä mistä pitikin! Epiksien keppisähläys on historiaa, tosin vaikeista kulmista saattaa mennä väärältä puolelta sisään, kuten videolla näkyy (ja emännällä menee ehkä muutama aika hehkulampun syttymistä odotellessa). Gatsby on löytänyt myös äänensä agittaessa, mistä olen vähemmän onnellinen. Unohdin laittaa videon äänettömäksi eli kannattaa ehkä katsoa mykistettynä! Tosin olen ihan turhasta huutamisesta huomauttanut ja tänään minulla oli melkoisen hiljainen agikoiruus mukana.


lauantai 6. elokuuta 2016

Epätoivo ja syyllisyys; niistä on pienet ohjaajat tehty

Pettymys on ikävä kyllä ollut viikon sana omassa elämässäni ja tänään se oli sitä myös yllätyksekseni koirarintamalla. Minun pieni innokas paimeneni on mennyt nyt niin lukkoon, ettei se osaa enää olla paimen. Koiruli, joka teki ennen hommia niin täysillä ja osoitti luontaista lahjakkuutta ei enää pystykään paimentamaan. Pistin viime kerran lepsuilun osittain masuvaivoista kärsimisen piikkiin ja tänään lähdin hakemaan sitä hyvää fiilistä lampailla. Ottamaan kiinni siitä välähdyksestä, jonka Gatsby pystyi viimeksi lopuksi itsestään esiin kaivamaan. Toisin kuitenkin kävi ja oma olo on hämmentynyt, pettynyt ja, Lauran kannustavista sanoista huolimatta, syyllinen.

Huido vaan sen keppis kanssa! Meen silti minne haluan!
Lauran kanssa muisteltiin ensimmäisen paimentelun kauheutta. Sitä, miten minulla oli korvaton pikku possu, joka olisi vain ja ainostaan halunnut juosta ympäri pyöröaitausta. Niistä ajoista Gatsby kehittyi hyvin pienellä treenimäärällä paljon eli alkoi pitää etäisyyttä, alkoi kuunnella ja alkoi hakea itsenäisestikin tasapainoa. Sillä on paimenvaistoa ja se on aikaisemmin sitä myös käyttööni tarjonnut. Laura sanoikin, että koulutuksen ansiostahan se kehittyi ja minähän sen koulutuksen tein eli hyvää työtä saatiin aikaiseksi. Nyt kun koirani onkin täysin lukossa eikä uskalla tehdä niitä fiksuja päätöksiä, niin on vaikea olla syyttämättä itseä. Jossakin olen nyt mokannut ja pahasti, sillä koirani ei ymmärrä enää, mikä minulle kelpaisi. Gatsby tuli koko ajan taas luokseni ja tarjosi ikävä kyllä vain niitä huonoja asioita, kuten lauman keskelle pöllähtämistä. Vaikka se tuntuu olevan lukossa annetusta palautteesta, niin se myös vaatii kaiken palautteen kauhean voimakkaasti kerrottuna. Se ei vain paimenessa kuuntele pientä painetta kepistä vaan siihen pitää kohdistaa jotenkin ihan älytön paine, jotta saa koiran keskittymään. Samaan aikaan se ei tunnukaan kestävän tätä painetta vaan takautuvasti alkaa mennä lukkoon. Tämä on niitä omaan logiikkaani täysin mahtumattomia ristiriitoja Käpyläisessä. Gatsbyn epävarmuus on kasvanut tänä kesänä ja sitä kautta se on tehnyt aina vain enemmän huonoja päätöksiä, joista taas on joutunut sille sanomaan. Gatsbyn kanssa kokeiltiin nyt paljon vapaampaa menoa, mutta se meni äkkiä sen rajan yli, joka ei ollut enää reilua lampaita kohtaan. 

Jos nyt jotain positiivista pitää kaivaa, niin ainakin Gatsby pysähtyi ja pysyi paikallaan...

Nyt on siis edessä kunnon tauko hommasta. Ehkä ensi kesänä käydään kokeilemassa ja silloin tuo joko uskaltaa taas heittäytyä vaistojensa varaan tai muistaa minun olevan epäjohdonmukainen ja epäreilu akka. Harmittaa ihan vietävästi, jos meidän paimentelut on nyt paimenneltu. Vaikka en olekaan tähdännyt paimentamisellamme mihinkään erityiseen, kuten vaikkapa kokeisiin, niin minulle on ollut tärkeää pystyä tarjoamaan koiralleni sitä, mihin se on jalostettu. Se, ettei Gatsby haluaisi tai pystyisi paimentaa olisi kuin Eddie-tollotin ei olisikaan enää halunnut uida tai Fero-hoffisteri ei olisikaan enää nauttinut pihan vartioimisesta. Täysin järjenvastainen ja mahdoton ajatus. Gatsby on osoittanut olevansa paimen. Se on jalostettu sitä varten. Miten ihmeessä olen siis onnistun tappamaan jotain, mikä on tuon otuksen geeniperimässä sukupolvien jalostuksen tuloksena!? Miten olenkaan voinut onnistua tuhoamaan sen koiran identiteetin ytimen? Nähtäväksi jää, saadaanko se paimen sieltä elvyteltyä vai ei. 

torstai 4. elokuuta 2016

Kaverikuvia

Agility on edelleen ihan huippua! Treenit sujuivat eilen taas todella kivasti ja epiksissä sössityt kepit menivät täysin normaalisti. Jostakin syystä Gatsby tiputti pari rimaa, joka on todella harvinaista. Toki sille tulee joskus puhtaita arviointivirheitä ja vahinkoja sattuu, mutta kaksi rimaa per treenit on meille paljon. Toisaalta koiraakin säästääkseni treenaamme yleensä 55 cm rimoilla ja nyt oli osa 60 cm korkeudella. Ehkä pitää siis ottaakin treeneihin myös näitä korkeampia ettei tuo totu hyppäämään vain tiettyä korkeutta? Gatsby on lisännyt äänenkäyttöään treeneissä eli saattaa haukkua muutakin kuin epävarmuutta. Tästä minulle huvikseen huutamisesta olen sille huomauttanut ja se onkin ollut vähenemään päin jo nyt. Pari viikkoa sitten ongelma tuli ja nähtävästi alkaa mennä parissa viikossa myös ohi! Muutenkin hallilla odottelu alkaa olla aika kivutonta, mikä on aivan ihanaa! Eilen hallilla oli uusia koiria ja pari niistä haukkua murrasivat toisilleen. Gatsby pystyi kuitenkin olla osallitumatta tähän ja vaikka korviaan höristelikin, niin pysyi nätisti maassa makoilemassa. Kentällähän sen voi parkkeerata helposti käskyn alle ja se nökötti aivan upeasti paikallaan meidän tutustuessa seuraaviin ohjauskuvioihin. Tämän saman rauhallisen asenteen kun saisi siirrettyä niiden kentän rajojen ulkopuolelle, niin elämä olisi täydellistä! Kentän ulkopuolella kun minun pitää keskittyä siihe koko ajan, mutta kentällä unohdan helposti sen olemassaolon pikku pätevyyspakkaukseni makoillessa täydellisen kiltisti paikoillaan!

Ollaan nähty myös ihanaa Elsaa!

Oma asenteeni omaan osaamiseen on muuttunut. Enää en ahdistu, kun kouluttaja kertoo ohjelmassa olevan jotain haastavempaa ohjauskuviota vaan lähden kokeilemaan luottavaisin mielin. Onnistumisia on tullut eikä enää vaan niitä vahinko-onnistumisia, kun minulla ei ole hajuakaan miten koira ymmärsi mennä minne sen pitikin! Alan ymmärtämään koko ajan paremmin ja tekemään rohkeammin. En enää seisoskele tönkkönä paikallani hämmentyneenä läheskään yhtä paljon kuin edes vaikka kuukausi sitten. Minäkin liikun ja olen oppinut samalla katsomaan sitä koiraakin. Tulee niin hyvä mieli, kun tuntee kehittyneensä vaikka paljon on toki vielä opittavaa!

Miten se voikin saada itsensä aina tähän kuntoon!?

Lomalla on tietenkin ollut ihanasti aikaa ja olemme mökkeilleet Gatsbyn kanssa sekä nähneet sukulaislapsiani. Nähtävästi kolme vuotta on maaginen ikä sillä Gatsby oli alkuinnostuksensa jälkeen todella järkevästi vuoden ikäisen kummityttöni seurassa. Normaalisti Gatsby ei meinaa malttaa antaa ihanuuden olla rauhassa vaan haluaisi koko ajan pussata ja seurata tytöntylleröä. Nyt se kuitenkin kävi kohteliaasti nuuskuttamassa ja vain minimaalisesti pussaamassa. Muuten se malttoi antaa lapsen olla. Tämä on huikeaa kehitystä! Se suhtautui myös toisen veljeni lapsiin järkevämmin eikä innostunut juoksemaan kaikkiin leikkeihin mukaan. Viisivuotias tosin oli kätevän pussattavalla korkeudella ja koska toista jännitti, niin pieni paimeneni käytti tilaisuutta häikäilemättä hyväkseen. Gatsby oli jopa sitä mieltä, ettei hänen tarvi pienimmäistä väistää vaan koitti murrauksellä estää lapsen kulkua. Gatsby sai tästä aikas suoran palautteen minulta, johon se itse alistuikin, eikä ongelmia onneksi ollut tämän jälkeen. 

Gatsbyn kaunis leikkikaveri Lippe (Wirneen Lahjakas Lurittaja)

Olemme omatoimitreenailleet sekä nähteet koirakvereitakin. Viime kerran jäljestelystä ei ole mitään järkevää sanottavaa. Tuo oli selvästi välillä upeati jäljen päällä, mutta hukkasi sen sitten mystisesti. Olimme Gatsbyn velipuolen Novan kanssa hommissa ja oli hauska huomata veljesten samankaltaisuus työskentelyssä. Molemmat höpsöläiset kun jäljen hukattuaan mieluitenn ostivat nokkansa taivasta kohden eivätkä tunkeneet sinne maahan! Koirani (kuten kai moni sen sukulaisitakin) on myös todistanut olevansa melkoinen roturasisti. Se leikkii hieman vaihtelevasti muiden koirien kanssa, mutta kun näimme siskopuolen tytön Lipen, niin paimenet olivat ihan erottamattomat! Lippe oli kyllä kaikin puolin oikein hurmaava nuori neiti, joka pussasi enoansa super söpösti useampaankin otteeseen!

Ja taas likaisena.. Lipessä lutakoissa rypeminen ei näy yhtään niin hyvin! Pitänee seuraavaksi hankki musta koira!
Hurrrjimus!

maanantai 1. elokuuta 2016

Meidän möllit!

Tänään P-HAUlla oli oikein sujuva ja helposti muistettava rata! Gatsby pinkoi, minkä jaloistaan pääsi ja vaikka teimme isoja rinkuloita, niin aikamme riitti mölli maxien voittoon! Ihanneajaksi oli laitettu 40 sekuntia ja me suoriuduimme siitä 17,53 sekunnissa. Kokeilimme myös kisaavien rataa, mutta Gatsby ei mukamas osannutkaan keppejä. Kontakteja osasin pelätä, mutta tuo ei selvästikään vain keskittynyt keppeihin. Korjasin kolmesti ja kun Gatsby alkoi menemään joka kolmannesta välistä, jätin leikin sikseen. Hyvä mieli kisoista kuitenkin jäi ja pääsimme harjoittelemaan myös odottelua. Ensimmäisellä kierroksella otin Gatsbyn liian myöhään autosta ja tuli kiire ja toisella taas liian aikaisin eli odotimme pitkään, jolloin tuo söi oman painonsa verran lihapullia eikä enää oikein jaksanut keskittyä agiin. Meidän odottamismoodimme kun on vieläkin kovin kiihkeä eli väsyttävää meille molemmille. 

Palkinnoksi saimme kauniin ruusukkeen ja ilmaisen startin tuleviin epiksiin!