sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kisataukoa pukkaa

Tiesin, ettei odotuksia kannattanut asettaa kovinkaan korkealle kisamenestyksen suhteen, sillä viimeisimmät parit rallytreenit ovat olleet melkoisen kaameita. Gatsby on ollut ihan omalla planeetallaan ja jotenkin todella huonosti kuulolla. Niinpä lähdin kisoihin jo tuntia ennen rataantutustumista, jotta ehtisimme nuuskutella uuden paikan tuoksut ja Gatsby ehtisi rauhoittumaan. Ilmossa kuitenkin ilmoitettiin, että kisat olivat 45 minuuttia etuajassa eli rataantutustuminen olisikin jo ihan kohta. Plus olimme jo kolmantena lähtövuorossa eli siinäkään ei olisi mitenkään ylimääräistä aikaa.


Sen pienen hetken, kun odottelimme vuoroamme Gatsby käyttäytyi hyvin ja leikki kivasti sekä piti kontaktia kalkkunan voimalla todella mukavasti. Kaikki kuitenkin muuttui, kun lähestyimme kehänauhoja. Käpyn nenä liimautui jo kehänauharullaan ja se nuuskutti kehään päin aivan liian suurella mielenkiinnolla. Sain sen kuitenkin vielä tässä vaiheessa kuuntelemaan itseäni, mutta en meinannut saada sitä istumaan lähtö-kyltille. Tuomari oli ihana ja antoi meille paljon aikaa ennen kuin antoi lähtöluvan, mutta emme onnistuneet tekemään yhtäkään kylttiä oikein. Gatsby nuuskutti maanisesti maata sekä kylttejä (ihan niin kuin ei sellaisia ennen olisi nähnyt!?) enkä saanut sitä ollenkaan mukaani. Kolmen aivan katastrofaalisen kyltin jälkeen ilmoitin tuomarille, että eiköhän tämä riittänyt meille. Tässäkin vaiheessa tuomari vielä kannusti, että koittaisin saada koiran onnistumaan edes yhdessä liikkeessä ennen kuin poistuisimme kehästä. Niinpä hirveän tsemppaamisen myötä sain Käpyläisen istumaan kyltin eteen ja tässä vaiheessa olikin hyvä lopettaa.


Taas kerran sain kyllä niin paljon tsemppiä muilta, ettei jäänyt edes harmittamaan. Vanha kouluttajamme kehui, että hieno päätös eikä koira varmaan edes tajunnut, että epäonnistuttiin. Samoin kanssakilpailija tuli juttelemaan, että kovin tutun näköistä sillä hänen bortsunsa ihastuu välillä vaikka pilviä ihastelemaan. En pistänyt Käpyä autoon vaan jäimme vielä katselemaan kehän laidalle muiden menoa. Käpy käyttäytyi oikein kivasti. Se ärisi kerran jollekin koiralle, mutta lopetti käskystä ja söi tyytyväisenä namppoja (vaikkakin korvat vielä kuuntelivat taaksejäänyttä koiraa).  

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Käpyn takapihataivutukset - oppitunti koiratanssiin

Gatsby haluaa esitellä blogikansalle sulavia tanssiliikkeitään. Apurina ja partnerina toimii huomattavasti vanhempi ja kokeneempi Sitkeä Siili. Postaus on tarkoitettu lähinnä neuvoksi toisille nelijalkaisille, mutta ehkä tästä voi olla jotain hyötyä ihmisillekin?

Aloitetaanpa yksinkertaisesta liikkeestä nimeltä "leijunta". Tämä onnistuu yleensä kaikilta koirilta, mutta näyttävyyttä saa harjoittelemalla korkeutta. Ohjaajamme, Käpyliino, on harrastanut erinäisiä pomppuja jo pennusta pitäen eli ei kannata masentua, jollei itse pääse vielä kummoisiinkaan korkeuksiin. Kuvassa näkyvä vaivattomuus on kahden vuoden kovan työn tulosta:



"Leijunta" takaapäin.
 On myös ensiarvoisen tärkeää pitää tanssiparia silmällä sekä säilyttää tähän hyvä kontakti:



Itselle tosin pitää muistaa antaa anteeksi, jos partneri joskus ehtiikin hävitä näköpiiristä. Välillä siilitkin ovat yllättävän vikkeliä.

Mihis ihmeeseen se siilinen oikein ehtikään!?

Joskus myös auttava käsi on ihan paikallaan!

Kiitos avulias emäntäni!


Seuraavissa kuvissa ohjaajamme tanssipari on hetkellisellä huilitauolla, mutta suuri tanssivirtuoosimme jatkaa urheasti soololiikkeitään:


Venyy venyy!

 Tässä parimme esittelee saumatonta yhteistyötään:




Tämä "kerjääminen taakse taivuttaen" on jo melkoisen edistynyt liike eikä sitä suositella ihan aloittelijoille!

Koiratanssi - Käpyn hyväksymä koiralaji jo vuodesta 2015.


lauantai 22. elokuuta 2015

Mentaali Haukku

Vihdoin koitti jo pitkään odotettu päivä eli Käpyläisen MH-luonnekuvaus! En töiltäni päässyt viemään Gatsbyä siskojensa mukana kuvattavaksi Ruotsiin ja olenkin viime vuoden puolelta asti ilmoitellut meitä kotimaisiin testeihin. Mukaan oli yllätyksekseni todella vaikea mahtua, mutta vihdoinkin onnistuin nappaamaan meille paikan Kouvolasta bullterrieriyhdistyksen järjestämistä kuvauksista.

Vaikka odottelu onkin harmittanut, niin toisaalta koirassani on tapahtunut todella paljon muutoksia viimeisen puolen vuoden aikana. Olin vielä vuoden alussa ihan tosissani huolissani siitä, että Gatsby ei varmaan koe kestään (etäleikkijästä tai aaveista) uhkaa itselleen ja minä nimenomaan haluaisin nähdä miten koirani reagoi uhkaan. Kevättalven jälkeen vahtivietti on kuitenkin nostanut päätään ihan eri tavalla ja nyt ennemminkin oletin Gatsbyn pöhisevän kaikelle vähänkään epäilyttävälle. Lähdinkin testiin melkoisena kysymysmerkkinä ja fiiliksellä, että koirulini voisi toimia siellä itseäni paljonkin yllättävällä tavalla.

Vauhtia tulisi aivan varmasti löytymään!

Ensin testiin oli kuitenkin päästävä eikä se ollutkaan ihan helppoa paikan saatuanikaan! Ettei menisi liian helpoksi, niin kehitin aamulla jostakin ihan oman uuden aikatauluni. Olin sopinut hakevani Minnaa (joka lähti urheasti apukuskiksi, henkiseksi tueksi ja kuvaajaksi) puolelta, mutta aamulla olin jotenkin päättänyt, että minun pitää lähteä kotoani puolelta... Niinpä massiivisen aivopierun jälkeen olimme jo vartin aikataulusta myöhässä. Tämän lisäksi navigaattori ajelutti meitä milloin mihinkin ja peruuttaessani suljettua hiekkatietä poispääsyn toivossa olin jo valmis luovuttamaan. Minna oli kuitenkin bongannut lupaavannäköisen kasvihuonekompleksin, jonne oli osoittanut myös koiramerkki. Tämä ei kuitenkaan ollut oikea paikka tämäkään, joten jouduimme pirauttamaan järjestäjälle. Paikkaan kuulemma osoitti ihan selkeät kyltit, mutta me pidätämme edelleen oikeuden olla tästä selkeyden käsitteestä Minnan kanssa eri mieltä. Kyltit meinaan hukkuivat aika tehokkaasti isompien varjoon ja itse en ainakaan näe autolla huristellessani näin pieniä kylttejä ihan hevillä:

Helpostihan nuo pienemmät huomaa kun ajaa viittäkymppiä ohi...

Paikalle kuitenkin pääsimme ja ehdimme kuin ehdimmekin nähdä ensimmäisen koirakon suorituksen. Olin ollut toiveikas, ettei aurinko olisi vielä aamulla jaksanut niin kauheasti paahtaa, mutta ennen kymmentä omalla vuorollamme oli jo ihan rehellisesti kuuma. Tämä näkyi mielestäni koirassani ja olen oikein kiitollinen, ettemme joutuneet testiin vasta iltapäivällä! Testi oli tosiaan koirahallien ympäristössä ja nuoren urokseni huomion vei kerran jos toisenkin ihanat pissat. Oli kiva tunne, kun koiruli mieluummin keskittyi hajuihin kuin maksamaani testiin... 

Osio 1 - KONTAKTINOTTO

4 Ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
3 Lähtee mukaan, muttei ole kiinnostunut TO:sta
3 Hyväksyy käsittelyn

Gatsbyn innokkuus vieraita ihmisiä kohtaan on jonkin verran laantunut. Odotin sen joko käyttäytyvän suhteellisen järkevästi tai alkuinnoissaan pussaavan testaajaparan hengiltä. Onneksi koira päätyi ensimmäiseen vaihtoehtoon! Käsittelyyn se suhtautui odotuksieni mukaisesti eli alistua kohtaloonsa. En oikeastaan osannut arvioida yhtään, miten se lähtisi vieraan ihmisen matkaan. Tosin en arvannut Käpyn lähtevän lähinnä nuuskuttelemaan ihmisen ignooraten.


Osio 2 - LEIKKI 1 

4 Aloittaa nopeasti, leikkii aktiivisesti
3 Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
3 Tarttuu, vetää vastaan, mutta päästää ja tarttuu uudestaan

Arvasin, että Gatsby alkaa nuuskuttamaan lelua, kun se kerta on ollut toistenkin koiran suussa. Vaikka Gatsby leikkiikin mielellään, niin se ei pakosti tarraa ihan mihin tahansa kiinni. Niinpä en yllättynyt kun lelu jäikin ensimmäisellä kerralla maahan. Pelastustreeneissä Käpy on leikkinyt myös vieraiden ihmisten (eli maalimiesten) kanssa ihan innoissaan, joten en olettanut tämän olevan ongelma. Leikin aloitus oli hieman hidasta, mutta meininkiin mukaan päästyään Gatsby roikkuin lelulla innoissaan kiinni ja pörräsi. Ei myöskään ollut milläänsäkään vaikka testiohjaaja sitä tuijotteli. TO sanoikin, että sai ihan kunnon treenin Käpyläistä leikittäessä! 

Osio 3 - TAKAA-AJO JA TARTTUMINEN

1. kerta
3 Aloittaa etenemisen hitaasti, voi lisätä vauhtia, seuraa saalista koko matkan
2 Ei tartu, nuuskii saalista

2. kerta
5 Aloittaa heti kovalla vauhdilla, juoksee saaliin ohi.
1 Ei kiinnostu saaliista

Tämä oli niitä osioita, että mitä tahansa voisi käydä. Gatsby ei ole mikään hullu liikkeen perään säntääjä, mutta on muutaman kerran kadottanut korvansa kissaa tai sorsaa jahdatessaan. Oletin sen lähtevän vieheen perään, mutta en uskonutkaan sen ottavan sitä suuhunsa.

Kesäinen Käpy pienenä välikevennyksenä.


Osio 4 - AKTIVITEETTITASO

3 Tarkkailevainen ja pääosin rauhallinen. Yksittäisiä toimintoja.

Käpyläinen ei ole mikään paikallaan pällistelijä, joten oletin sen puuhailevan erinäisiä asioita. Tämä on niitä kohtia, joista olin jopa aika varma, että se 4 sieltä tulee, kun pisteytyksien kuvaukset etukäteen luin. Aina mukava olla väärässä! 

Osio 5 - ETÄLEIKKI

2 Kontrolloi, esiintyy taukoja.
1 Ei osoita uhkauselkeitä.
1 Ei mene avustajan luo.
1 Ei osoita kiinnostusta.
1 Ei osoita kiinnostusta.

Vielä muutama kuukausi sitten olisin sanonut, että Gatsby lähinnä innostuisi puskasta tulevasta "maalimiehestä" ja säntäisi tämän perään luvan saatuaan empimättä, koska sehän on tottunut etsimään ukkoja metsästä. Koko homma on ehdollistunut niin mieleiseksi Käpyläiselle, ettei se varmaan mitään muuta ajattelisikaan kuin, että jes, nyt mennään! Nyt epäilin sen kyllä pöhisevän epäilyttävälle hahmolle, mutta lähtevän kyllä leikkiin mukaan. Niinpä lopputulos oli aikas yllättävä, kun koko homma ei kiinnostanut juurikaan. Pistetäänkö vaikka kuumuuden piikkiin?

Osio 6 - YLLÄTYS

3 Tekee väistöliikkeitä kääntämättä pois katsettaan
1 Ei osoita uhkauselkeitä
5 Menee haalarin luo ilman apua
1 Ei minkäänlaista temponvaihtelua tai väistelyä
3 Pysähtyy. Nuuskii tai katselee haalaria vähintään kahdella ohituskerralla

Mielestäni Gatsby ei ole helposti säikkyvää sorttia, mutta oletin sen väistävän yllättäjää ja ehkä pöhisevänkin mokomalle. Oletin sen tulevan haalarin luokse viimeistään minun kyykistellessä ja kutsuessa enkä olettanut sen enää tämän jälkeen muistelevan haalaria pahalla. Gatsbypä päätti olla vielä olettamaanikin rohkeampi pikku pätevyyselukka!

Osio 7 - ÄÄNIHERKKYYS 

3 Väistää kääntämättä pois katsettaan
5 Menee laitteen luo ilman apua
1 Ei minkäänlaista temponvaihtelua
1 Ei osoita kiinnostusta

Ääniarkahan Käpy ei ole ollut eli en odottanut osiossa olevan sille mitään erityistä alkusäikähdystä lukuunottamatta.

Kukkaispoika ♥
























Osio 8 - AAVEET

3 Osoittaa useampia uhkauselkeitä pidemmän ajan kuluessa
4 Kontrolloi ja/tai käsittelee aaveita. Lyhyempiä taukoja.
5 Peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan.
2 Menee katsomaan, kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
4 Ottaa itse kontaktia avustajaan

Nykyisen koirani perusteella oletin Gatsbyn haukkuvan haamuja sekä olevan puolustuskannalla. Näinhän se myös teki, mutta myös ehkä hieman yllättävääkin epävarmuutta oli menossa mukana. Ihmisiksi oliot havaittuaan se oli helpottuneen iloinen (kuten vahtiessaan ja oven takaa ilmestyessä joku tuttu, ihana ihminen!) eli ihmisystävällisyys auttoi tässä asiassa! Mukavasti se muutenkin palautui vaikka selvästi pelkäsi. Itse en ihan arvostanut henkilökunnan mukana haukkuvia koiria, joita sitten vielä karjaistiin hiljaiseksi. Gatsby selävsti reagoi tähän komenteluun eikä muiden koirien kuoro tai karjuva ihminen varmaan ainakaan varmuutta tuo. Samoin vasemmanpuoleinen aave, jota Gatsby selvästi pelkäsi enemmän, liikkui nopeasti sipsuttaen. Oikeanpuoleisella kummituksella puolestaan ei tullut kädet edes näkyviin. Hieman ontui siis toteutus, mutta koiraani sekä erityisesti sen palautumiseen olen tyytyväinen!


Osio 9 - LEIKKI 2

3 Aloittaa hitaasti, muuttuu aktiiviseksi. Leikkii.
3 Tarttuu viiveellä tai etuhampailla

Kuormitus alkoi näkyä, niin fyysinen kuin henkinenkin.

Osio 10 - AMPUMINEN

3 Kohdistaa kiinostuksen laukauksia, yleisöä tms. kohtaan. Palaa leikkiin/passiivisuuteen.

Meillä jytisee ja paukkuu niin armeijan kuin ampumaradankin toimesta eikä Käpy ole niihin koskaan reagoinut. Toki yllättävä ääni on aina yllättävä ääni. Kuten testaajakin lopussa sanoo, koirani ei ollut paukuista pelokas, mutta ensimmäisen paukun voimakkaaseen havainnointiin perustuen se sai osiosta kolmosen. Varsinkin passiivisuudessa laukaukset eivät selvästikään häiritse Käpyn oleskelua.

Summa summarum tästä massiivisesta mammuttipostauksesta on siis tämä: kuvaus oli mielenkiintoinen ja kannatti mennä! Järjestelyissä olisi ollut hieman parantamisen varaa, mutta puutteet häiritsivät varmasti emäntää enemmän kuin koiraa.  Gatsby pissi mielellään ihan joka paikkaan :D Tässä vielä sokerina pohjalla meidän suoritus Minnan videoimana ja minun erittäin fiksuilla ilmeillä höystettynä:


sunnuntai 9. elokuuta 2015

Mökkihöperöt

Loma lähenee loppuaan, joten tuli kiire mökkeilemään! Säätkin kun erehtyivät suosiollisiksi, niin vietimme aikaa kahdellakin mökillä koiruleiden kera. Menoa ja vilinää riitti vanhempien mökillä, kun paikalla oli veljeni ja heidän vaimonsa sekä lapsensa. Gatsby oli melkoisen kiitettävän rauhallinen lasten kanssa ja kuunteli varsinkin isompia hyvin. Sen sijaan 2,5 kuukautta vanha kummityttöni sai osakseen aivan liikaa sekä aivan liian innokasta huomiota. Gatsby olisi erityisesti halunnut vauvanhoitajaksi toisen itkiessä. Itkuun siis yhtyi myös Käpy useammankin kerran. 

Kaislikossa suhisee!

Mökkipojat.

Veimme myös pappamme veljeni kera Parkanon mökille, joka on itselle erittäin rakas ja tuttu lapsuudestani. Siellä Gatsby yllätti meidät todenteolla ja olikin paljon rauhallisempi vauvelin kanssa. Enää ei tarvinut pelätä hulluja loikkia vaan koira lähestyi varovaisesti sekä rauhallisesti lasta. Pariin otteeseen Gatsby nuoli piskuisia käsiä sekä vaihtoi nenuaan pienokaisen kanssa. Koska Gatsby aina välillä innostui liikaa, niin se vietti esimerkiksi yönsä häkissään, missä se makoilikin aivan tyytyväisenä. Tämäkin yllätti minut positiivisesti, sillä yleensä Gatsby ei tykkää jäädä asioiden ulkopuolelle. Muuten sillä oli aikamoinen vahtimisvietti päällä, sillä se haukkui esimerkiksi naapurin kehdatessa oleskella omalla laiturillaan! 

Eddie otti mökkeilystä myös ilon irti nuortumalla taas silmissä! Se kerjäsi armottomasti sekä seuraili kaikkia mahdollisia ruuanlähteitä tarkasti. Koska kummityttöni ei ole vielä koirienruokkimisiässä, niin se oli noutajalle suurimmaksi osaksi ihan ilmaa. Kerran Eddie kävi uuden tulokkaan nuuskuttamassa ja antoi pusun otsalle, mutta tämä riitti Eddielle. Tollukka kävi myös hieman kahlailemassa sekä sai tietenkin armottomat kuivaamishepulit jälkikäteen, kuis muutenkaan! Pappanikin ihmetteli kuinka noin vahna koira pääsi vielä niinkin kovaa! 

Täysin tyyni Vahojärvi ♥


Mökki ja mökin ahkera vahti.

Kuvassa on Haisusaari, jota uimme pienenä useammankin kerran ympäri.

Puhiko joku uimisesta? Vai kenties ruuasta? 


Muuten mökkeilyyn liittyi tietenkin paljon uimista, ihan liikaa syömistä sekä pyöräilyn kokeilemista. Pyöräni kun ei ole vieläkään löytänyt tietään vanhempieni mökiltä luokseni, niin emme ole aikaisemmin pyöräilleet Gatsbyn kanssa. Otimme nyt kuitenkin ilon irti hyvästä alustasta (hiekkatiet) sekä hyvin rauhallisesta ympäristöstä. Koska en ollut tajunnut varautua ajatukseeni sen kummemmin, niin en kokeillut vetämistä vaikkakin sekin kiinnostaisi (jos uskallan siihen ryhtyä!) Minnalta saatu joustava hihna oli kuitenkin onneksi mukana, joten laitoin koirulin normaaliin pantaansa ja hihnaan sekä otin hihnan käteen. Ajatuksena siis se, että jos koira vetäisi holtittomasti, niin voisin aina tiputtaa hihnan ennenkuin Gatsby ehtisi vetää minut ojaan tai kumoon. Hihna antoi ihanasti anteeksi myös muutamat äkkijarrutukset ja käännökset, joita Gatsby yritti. Kaiken kaikkiaan homma kuitenkin sujui yllättävän hyvin! Kävelimme alkuun pienen lämppärilenkin ja sitten huitaisimme muutaman kilometrin ravilenkin pyörällä. Gatsby pysyi hyvin sivulla ja yritti pyörän eteen vain, kun meidät ohitti toiset pyöräilijät. Se myös ymmärsi upeasti rallysta tutun "kääntyy" sanan, kun käänsin pyörän ympäri. Lenkki jäi ikävän lyhyeksi, sillä joku unohti ottaa vettä mukaan... Lenkistä jäi kuitenkin ehdottoman positiivinen fiilis eli enköhän uskalla kokeilla taas joku kerta uudestaan!

Kuka nyt ei ravistelisi järvessä!?

Rapatessa roiskuu!

Gatsby ei arvostanut kuivatuksi tulemista.