Vanhojen suunnitelmien tarkistus ja uusien tavoitteiden listaus

Tämä vuosi ei mennyt ihan toivomallani tavalla koirarintamalla. Aloitin vouden kolmen koiran vahvuudella (eli sen hullun koiratädin puolella) ja nyt varpaitani lämmittääkin enää yksi nelijalkainen. Muutos on tullut liian pian, se on ollut henkilökohtaisella tasolla suuri ja jättänyt jälkensä sydämeeni. Erityisen vaikeaa on ollut tottua Eddien poismenoon, sillä se ehti vaikuttaa arkeeni puolet elämästäni. Vaikka Gatsbystä onkin iso ilo ja lohtu, niin en pääse yli siitä tunteesta, että kotoani puuttuu jotain. Jotain äärimmäisen tärkeää.

Vielä siis viimeisen kerran tämän blogin puolella Eddien tavoitteet vuodelle 2015:

1. Täyttää melkoisen ihailtavat 15 vuotta

Toteutuma: Näin myös tapahtui, mutta viimeisiksi jäivät nämä synttärit Ruttulaisella

2. Pysyä liikkuvaisena pienenä touhottimena ♥

Toteutuma: Takapää alkoi olla vähän jo vanhuuden heikko, mutta loppuun saakka Eddie pysyi omilla jaloillaan sekä vipelsi innoissaan erityisesti ruuan perässä ihan oikeita juoksuaskeliakin! Mieli oli usein kropan kykyjä edellä, mutta niin kovaa mentiin kuin vain pystyttiin!

3. Jospa se alkaisi tajuamaan hausta jotain?

Toteutuma: Ja alkoihan se! Minulta kerjääminen loppui ja pappa paineli aivan tohkeissaan nakkivarkaiden perässä! 

Vuoden 2016 tavoitteet:

1. Haudata Eddien tuhkat Feron viereen vanhempieni pihalla.

2. Saada itseä niskasta kiinni ja päivittää pappojen kohtalot koira.nettiin.

Feron tavoitteet ja toteutumat:

1. En tiedä onko tuon liikkuvuudelle mitään tehtävissä, mutta kunhan ei menisi enää huonommaksi!

Toteutuma: Ei toteutunut. Huonommaksihan se meni. Ja juuri ennen liukkaiden loppua. Perä vain meni täysin käyttökelvottomaksi ja matkasimme viimeisen kerran eläinlääkäriin piikille.

2. Täyttää 13 vuotta

Toteutuma: Tätäkään ei ehditty toteuttaa. Lähelle tosin päästiin.

3. Fero on syttynyt aika kivasti hakuiluun eli toivottavasti se pysyisi siinä kunnossa, että voisi aina välillä pelastustreeneissä mukana nuuskutella.

Toteutuma: Pääsi vielä pareihin treeneihin ja nautti niistä täysin! Iso kiitos kaikille treenikamuille, jotka molempia pappojani jaksoivat huvittaa vuoden aikana ♥ 

Gatsbyn tavoitteet ja miten niihin yllettiin (jos yllettiin):

1. Pelastuspuolella en ota meille paineita. Katsotaan, mihin päästään ja jos paketti on kasassa, niin peruskoetta voitaisiin käydä kokeilemassa. Maalimiesryykäys voisi kyllä vähentyä!

Toteutuma: Paketti ei ole vielä kasassa luoksepäästävyyden osalta. Emme pääse pienen rähisijän kanssa kokeissa etsintään saakka, joten niissä ei käyty. Maalimiesryykäys on vähentynyt huomattavasti, mutta en tiedä onko se vähentynyt tarpeaksi? Liian ihanat maalimiehet saavat kyllä kunnon pusut vieläkin.

2. Rally-tokossa oli tarkoitus saada ALO kasaan jo viime vuonna, mutta emme yksinkertaisesti mahtuneet sopiviin kisoihin kahta enempää. Ehkä saisimme siis tulevana vuonna vihdoinkin tuolle tittelin RTK1 (ja mielellään myös RTK2), sillä Gatsby osaa kyllä liikkeet ja keskittymiskyky on parantunut ilman välipalkkauksiakin huomattavasti. Tähän hauskaan lajiin mielestäni luonani asustaa aivan kisavalmis koiruus.

Toteutuma: RTK1 saavutettiin, mutta homma alkoi levitä kisoissa pahasti. Gatsby kuormittui selvästi koirapaljoudesta eli rähjäämistä ei esiintynyt, mutta poikkeli meni ihan kokonaan "pois päältä" eli haahusi, nuuskutti ja jumitti.

3. Agility eli laji, jota meidän ei pitänyt sitten harrastaa! Tavoitteena on oppia itse edes kohtalaiseksi ohjaajaksi ja korkata edes joku supermölli putkiralli kisaura tässä lajissa.

Toteutuma: Olen huomannut satunnaisesti treeneissä, että minulla on jopa jotain ajatuksia koiran ohjaamisesta eikä ne ole läheskään aina olleet huonoja! Olen edelleen auttamattoman hidas ja säheltävä, mutta kehitystä on tapahtunut. Olin jo katsonut sopivat möllikisat joulukuuksi, mutta emme päässeet sukuloinnilta. Gatsby sen sijaan käväisi kisoissa Maijan kanssa eli puoliksi toteutui tämäkin!

4. TOKOssa varovaisesti olen miettinyt, josko kesällä menisi johonkin ihan ryhmään kokeilemaan, miltä laji oikeasti tuntuisi kunnon ohjauksella. Tämä siis edelleen iso ehkä.

Toteutuma: Empien ja kontaktin parantaminen mielessä suuntasin kuin suuntasinkin TOKO ryhmään kesäksi. Tosin huomasin jälleen kerran olevan kyseiseen lajiin liian suurpiirteinen! Minulle riittää liian vähä eli toistaiseksi laji jää taas tauolle. 

5. MH-koe. Yhteen jo ilmoittauduttu, katsotaan jos johonkin mahtuisimme. Päätin luonnetestin ehtivän odottaa, jos sinne päätän joskus koiran viedä.

Toteutuma: MH käyty ja suoritettu hyväksytysti! 

6. Näyttelyt korkataan varmaan ja toivottavasti sen H-arvostelun kanssa myös samontein hyvästellään kyseinen laji.

Toteutuma: Ehkä vuoden suurin helpotus oli tämän tavoitteen saavuttaminen! Enää ei ole pakko käydä kehässä pyörimässä ellei joku hulluus iske!

Vuoden 2016 tavoitteet:

1. Pelastuksessa hain kokeisiin tähtäävien ryhmään. Katsotaan, jos sinne pääsemme ja josko saisimme täsmä apua juuri meidän ongelmaan. Peruskoe olisi kiva käydä. Jos ei toteudu tänäkään vuonna (tai ole lähelläkään toteutumassa), niin pitää miettiä muiden ajan kuluttamisen järkevyyttä.

2.  Rally-tokossa tai TOKOssa ei ole tavoitteita. Voi olla, että kesällä suuntaamme rallyryhmään, mutta voipi olla ettei näin tehdä. TOKOn juttuja treenailemme temppuina omaksi huviksemme.

3. Agilityssä voisi käydä jonkin asteisissa kisamaisissa häppeningeissä. Tällä kertaa ihan minä itse koirani kanssa!

4. Temppuja on tultu opetettua tänä vuonna pienelle sirkuskoiralle huomattavasti edellistä vuotta enemmän. Sain myös temppukirjan joululahjaksi eli kyllä ainakin pari uutta temppua pitää olla ensi jouluna yleisölle esiteltäväksi! 

5. Paimennuksessa tuli se raja vastaan, että joko sitä pitäisi päästä tekemään useammin tai siinä ei oikein ole mitään järkeä. Koska useammin ei tällä hetkellä kuulosta kovin mahdoliselta, taitaa laji jäädä meidän listalta lähes kokonaan. 

6. Pitää pieni poikkeli pienenä ja terveenä. 

Blogi on ollut ja on edelleen itseäni varten. Olen kuitenkin ollut ihmeissäni, kuinka paljon blogimaailman ja somen kautta muutenkin olemme höytyneet reilun vuoden aikana. Suurin voitto blogiarvonnassa on tietenkin kamera, jolla suurin osa blogin kuvista on napsittu. Lisäksi saimme testiin täytettävän koiranpedin, voitimme Hurttahuoneen leikkihaasteen sekä ilmaisen leegotarkistuksen Käpyläiselle. Puhumattakaan yhteydenpidosta muihin ihmisiin sekä ihanista ideoista sekä vinkeistä muista blogeista. Kyllä somettaminen on ihan siis kannattanut!

Tässäpä muuten leikkihaasteen voitot.

Anonyymit Paksut Häkinpurijat

Arpaonni oli suotuisa NaamaKirjan puolella ja nappasin Gatsbylle maksuttoman hammastarkastuksen eläinlääkäri Helmestä. Ikävä kyllä aihetta oli, sillä yhdestä etuhampaasta on lohjennut pinnasta pala ja toisessa on jotain mustaa. Mitään akuuttia eläinlääketieteellistä jatkotoiminpidettä ei tarvita, mutta Gatsby paljastui syynissä armotta häkinpurijaksi. En ole tätä tapaa siltä ennen huomannut, mutta pari viikkoa sitten näin pienen piraijan työntouhussa. Gatsbyhän karkaa välillä häkistään ja olen luullut sen rämpyttävän luukkua käpälillään, mutta mitä jos se onkin aina saanut sen purukalustollaan auki? Hampaissa näkyi jo kulumaa moisesta touhusta ja nyt on mietinnässä, miten saisin hommaan stopin. Mielessä on pyörinyt pleksipinnat häkkiin, uusi koiraverkko autoon ja vain yksinkertainen vapaus autossa tuhojenkin uhalla. Häkin peittäminen ei ole aikaisemminkaan auttanut, sillä tihulainen repii peitteen häkin sisään tai muuten taiteilee näkösuojan tiehensä. Muitakin ikäviä yllätyksiä oli, sillä vaikka olen huomannut Gatsbyn hieman pyöristyneen (olen vähentänyt sen ruokamäärääkin) niin en ollut uskoa silmiäni vaa'an numeroita katsoessani. Entinen puikulani painoi lähes 23 kiloa!? Aika järkyttävää... Ehkä se naksuukin vain, koska joku on syöttänyt sen kauhiaksi porsaaksi... Ei se silti niin paksu olisi, etteikö olisi saanut pellolla rusakkoa kiinni. Onneksi ei koittanut pupua hampaillaan ja tuli lopulta luokse, kun pupukin pysähtyi ihmettelemään koiran touhuja.

Flying on sunshine!

Muuten olen käynyt järkyttymässä jäljestämässä. Peltojälki (märkää, pellolla oli ihan lammikoitakin) oli liian vaikeaa Gatsbylle eikä se oikeastaan ensimmäisellä jäljellä edes jäljestänyt... Toisellakin meno oli kaikkea muuta kuin kaunista ja esineet jäivät yhtä (vai kahta?) lukuunottamatta peltoon. Ongelma on se, että Gatsbyn mielestä jäljestäminen on niin kivaa, ettei se ilmaise esineitä. Yksittäiset ilmaisutreenit menevät hyvin, mutta jäljellä touhu unohtuu. Tänään tein taas pellolle jäljen, sillä näin pienen lumihuurteen avulla tasan tarkkaan mistä olin kulkenut. Jätin jäljen vanhenemaan lenkin ajaksi. Otin myös heti lenkin alkuun naksuttelua esineiden ilmaisusta sekä muistutin hommasta ennen jäljen ajoa. Nämä menivät hyvin vaikka Gatsby joutuikin ihan oikeasti esineitä etsimään. Tein vielä yhden minijäljen, jolla esine oli ja tämäkin ilmaistiin. Lähdin siis luottavaisesti kunnon jäljen ajamaan. Ensimmäisestä esineestä painettiin ohi, mikä ei yllättänyt. Seuraava kuitenkin onneksi löytyi, minä huomasin nuuskuttelun, naksautin ja pyysin maahan (ei tarjonnut itse). Samalla huomasin, että esine olikin jo viimeinen eli mihin ne kaksi muuta oli jäänyt?

Tästäpä pääsemme uuteen kiroukseen, joka on päälleni langennut, nimittäin esineiden hukkaaminen. Luulin Gatsbyn vain painaneen parin ensimmäisen esineen ohi, mutta kävin jäljen kolme kertaa läpi eikä esineitä löytynyt. Toinen oli pieni, joka perjaatteessa olisi voinut heinikkoon hulahtaa ja hukkua, mutta toinen ihan kunnon palanen metallilistaa, joka jopa minu likinäköiset silmäni kyllä näkisivät kyseisessä maastossa. Lopulta oli pakko luovuttaa ja jättää metallit peltoon, mutta takaraivossa kytee epäilys siitä, että joku (tai jokin?) esineet olisi vienyt. Edellisellä jälkikerralla hukkasin pinkin sukan, jonka koira siis löysi oikein taidokkaasti jäljeltään. Kävin koko alueen, kaikkien koirien jäljet ja omat polut läpi treenien jälkeen, mutta sukka vain pysyi kateissa. En ymmärrä, miten tämä on mahdollista? Jos seuraavissakin treeneissä hukkaan jotain, niin saatan polkea jalkaani ja murjottaa aikas pahasti!

Leiju-Käpy

Agility sujui jo paremmin eli emme hukanneet mitään (paitsi hetkeksi jalkani hukkasivat maanpinnan ja olin selälläni keskellä kenttää). Gatsby luki ohjauksiani taitavasti ja oli muutenkin super kiituri! Odottelut hallilla sujuivat melkoisen mukavasti, tosin hieman kiihtymistä sekä ääntelyä pääsi agihirmustani. Jäähkälenkillä sen sijaan käytös oli moitteetonta vaikka Gatsbylle rähistiin useamman koiran voimin. Muutenkin olen huomannut, ettei Gatsby ota hallilla kaikkien rähinöitä itseensä vaan saattaa mennä tyytyväisenä toisilleen rähisevien koirien ohi. Jotain edistystä siis havaittavissa?

Jouluaatto 2015.

Joulu tuli ja meni vanhempieni luona. Gatsby käyttäytyi sekä erittäin hienosti, että pari kertaa ei niin hienosti. Se oli aattona erittäin kohtelias vauvaa kohtaan eikä maaninen kuten useimmiten. Toki olisi ihanuutta pusuttanut enemmän kuin tarpeeksi, mutta uskoi rauhallisia "pois" kehotuksia. Isommat lapset saivat myös olla enimmäkseen rauhassa, mutta kerran Gatsby murisi veljenpojalleni, joka silitti sitä. Kissaperheestä tuleva lapsi luuli Gasbyn kehräävän tyytyväisenä. Kukaan ei ollut Gatsbyä paikalle pakottanut ja minä käskin sen kynnyksen taakse rauhoittumaan. Se hillitsi itseään paljon ja usein, mutta joskus tuli ylivuotoja hullun hyppimisen ja ehkä tuon murinankin muodossa? Harmi, kun en itse nähnyt tilannetta sen paremmin vaan kuulin vain yhtäkkiä puheensorinan yli murrauksen. Harmittaa, kun muuten olisi mennyt niin loistavasti ja nyt jää tämä asia itseä mietityttämään. Muuten Gatsby oli rauhallisempi vanhemmillani kuin yleensä, mutta ei niin rauhallinen kuin kotonamme. Sitä selvästi vierailu rasitti ja se oli taas aikamoinen vahtikoira isossa talossa. Lopetti kyllä nopeasti käskystä ja kaikki kulkijat saivat sisälle tulla, mutta selvästi eri meininki kuin normaalisti.

Jouluherkuilla oli tarkka vartija!

Hyvät joulut kaikille ohikulkijoille ♥

Toivoopi Gatsby ja enkilipojat.

Ps. Muistakeehan syödä hyvin!

Menetyksen mainingeissa

Tällä viikolla se on iskenyt. Se lamauttava surumasennus. En saa nukuttua ja sen vähän mitä olen nukkunut on tapahtunut sohvalla. Omassa sängyssä huomaa kuinka sieltä puuttuu sellainen oranssi lämpöpatteri. Muutenkin kotona nyhjääminen on pahinta, mutta jotenkin en muuhun ole pystynyt viime päivinä. Treeneihin ilmoittautuminen tuntui tänään aivan mahdottomalta ajatukselta. Olen yleensä hyvä lokeroimaan asioita, mutta tällä viikolla suru on vuotanut yli myös töissä. Mikäs sen mukavempaa, sillä julkinen itkeminen on niin mieltäylentävä juttu... Muutenkin töissä on ollut haastava syksy ja olo olisi varmaan aika puhki tässä vaiheessa joka tapauksessa, mutta juuri nyt tuntuu, että kaikkea on ihan liikaa.

♥♥♥

Reilun viikon vipelsin niin treeneissä kuin muuallakin, sillä kiireisyys auttaa, kun ei ehdi märehtiä. Kävin Minnan hyvässä seurassa Eddien viimeisen eläinlääkärimatkan jälkeen Helsingissä messarissa katselemassa omaan silmään kovin erinäköisiä aussieita. Näyttelytyyppi on kyllä kovin kaukana omasta puikulastani, mutta jotenkin messarissa se kärjistyi tavalla, johon oma käsitykseni ei yltänyt. Ehkä en paasaa tästä kuitenkaan tähän sen enempiä... Melkein viereisessä kehässä pörräsi myös hovawartteja ja niistä lähes kaikki miellytti omaa silmää. Hyvin huomaa, että hoffi on niin peruskoiran näköinen ettei sellaisia hankita näyttelytähdeksi. Näin ne ovat pysyneet fiksun keveinä työkoirina. Iski ehkä pieni hoffikärpänen taas. Paikalle ainakin minä kuitenkin menin shoppailemaan (ja kun ilmaiseksi pääsi sisäänkin) ja yllättävän pienellä rahalla sainkin paljon. Plus ilmaisnäytteet eri ruuista. Enemmänkin olisi tullut ostettua, mutta kädet meinasi lähteä tavaraa raahatessa irti. Muutenkin messuilla oli mielenkiintoisia pisteitä ja kokeilin esimerkiksi koiran elvytystä nukella. Halusin testata, olisinko toiminut oikein, jos olisinkin Eddietä päättänyt alkaa elvyttelemään. Nukke oli melkoisen edistynyt, sillä sain sille menetelmilläni oikein pulssin aikaiseksi!

Tässä saaliini, jonka lassosin 37 eurolla. On herkkua, nappulaa ja aivan törkeän halpoja luita.
Sekä jo pidempään ostoslistalla ollut karva-alusta Käpyn häkkiin sekä uusi Dino vanhan raadellun tilalle.

Sain myös kyselyyn vastattuani Gatsbylle hammasharjan. Yllätyin aika lailla, kun pieni intoilijani suhtautui moiseen kapineeseen syvää inhoa kokien:

Muuten tosiaan keskityin Gatsbyn kanssa treenaamiseen. Kävimme jäljestämässä ja sain Irikseltä taas hyviä neuvoja omaan käyttäytymiseen. Päästin Gatsbyn ihan turhan pitkälle harhailemaan, mihin tulee nyt kiinnittää huomiota. Kävimme myös agittamassa ja hyvin meni niin odottelut kuin treenitkin (tai noh minä en vaan handlannut ajoitusta, mutta tämä ei ole mitenkään uutta). Lisäksi kävimme pelastamassa ja leikin suhteellisen pätevästi kompanssin kanssa. Viikonloppu meni sukuloidessa ja maanantaina Gatsby kävi vihdoinkin fyssarilla. Se on satunnaisesti naksunut, mutta naksuminen on lisääntynyt huomattavasti ihan viikon, parin sisällä. Fyssarilla Käpy ei tietenkään naksunut eikä sen liikkeistä näkynyt mitään kivun merkkejä. Sisällä kuitenkin selästä löytyi ihan selviä jumeja ja seuraava hoitkerta on jo kalenterissa. Nyt tuota pitäisi ravauttaa, aloitin sille B-vitamiini kuurin ja olen koittanut paikantaa näksumisen lähteen (tosin tuloksetta). Ei muuten kannata googlettaa koiran naksumista, sillä netin mukaan tuolla on vähintään irtopalasta johtuva nivelrikko jossakin jalassa ja se joudutaan lopettamaan. Kaksi ammattilaista (kasvattaja eläinlääkäri ja fyssari) ovat kuitenkin nyt meinanneet, että tokkopa Gatsby nyt ihan heti on kuolemassa eli ehkä tästäkin selvitään. Muuten aussiepusutin on ollut mitä paras muistuttaja koiranomistamisen iloista sekä parhain lohduttaja maan päällä.

Gatsby kertaa yksitoista

Gatsbyn siskon omistaja haastoi tämmöiseen: "kerro yksitoista koirasi hauskaa, ihanaa tai jopa ärsyttävää piirrettä tai tapaa". Tässäpä siis tulee 11 enemmän tai vähemmän faktaa Käpyläisen outoakin oudommasta sielunelämästä:

1. Pomppiminen, loikkiminen, hyppiminen ja yleinen korkealla liiteleminen. Gatsby oli muistaakseni viiden kuukauden kieppeillä, kun sain siltä ensimmäiset pusut ihan kumartelematta. Yliaktiivinen kieli onkin usein tässä hyppelehtimisessä mukana lipsuttamassa mihin milloinkin ylttää! Huomiota jaetaan mielellään, usein ja kainostelematta. Hulluuden rajat menee kyllä yli erityisen rakkaiden ihmisten kohdalla, kuten moni on saanut kokea joutuessaan Lentävän Australialaisen ylitsepursuavan rakkauden kohteeksi.

Pusuja! Ilmaisia pusuja!

2. Metelöiminen, ölyäminen ja hinkuvinkuminen, jos nyt muutaman mainitsisin... Gatsbyllä riittää enemmän erilaisia ääniä kuin mihin olen tottunut. Se kiljuu protestiksi autoon jäädessään sekä haukkuu joskus. Nämä ovat vielä aika peruskauraa. Mutta se esimerkiksi oppi pappakoirilta, että vanhempieni luona on aivan parasta. Ennen kuin Gatsby oli edes kyseisiä ihmisiä tavannut, niin siihen tarttui papoista innostus jo kotipihalla. Tästä seurasi se, että seuraavalla kerralla ja siitä tähän päivään saakka, se huutaa riemusta ennen kuin edes etuovea saa auki. Olemme useamman kerran odottaneet ulkona, että pieni intoilijani rauhoittuisi, jotta pääsisimme sisään. Se ei osoita kellekään muulle tätä huutoa. Lähelle osuu koiriani usein hoitaneet naapurit, joille myös huudetaan innoissaan. Nessa-äidin kumea tervehdyshaukku esiintyy lisäksi välillä. Tätä saan osakseni tervehtiessäni muita Käpyläistä ennen. Usein suussakin on tässä vaiheessa jotain, mihin intoa puretaan sekä samalla haukahdellaan tyytyväisenä. Pelastelussa tiedän maalimiehen löytyneen vingahtavasta äänestä, joka tarkoittaa myös suurta iloa! Listaa voisi jatkaa haukottelu-vingahduksella, maahanmeno mörinällä jne.

Ai mää vai?

3. Sängyn alla nukkuminen. Gatsby hakeutuu lähes poikkeuksetta sängyn alle tutimaan. Se nukkuu suoraan alapuolellani ja vetäytyy paikalleen usein jo huomatessaan minun aikovan mennä maaten. Se pysyy omalla paikallaan yleensä aamuun asti, jolloin myös maalimies-kontekstista tuttu "hiiiiiii" vingahdus kertoo minulle Gatsbyn huomanneen heräämiseni. Se puskee itsensä sängyn alta niin äkkiä kuin pääsee ja kohta saa osakseni pienen matomaisesti sängylle vain hieman nousevan aussien rakkautta. Kuten Nox tietää, yö on kovin pitkä aika olla erossa!

4. Hienosto-Herra. Paitsi ei oikeastaan. Tämä on vain se harhainen mielikuva, joka minulle syntyy Gatsbyn etutassujen asennosta. Käpynen makaa usein etutassut ristissä, myös kyljellään kölliessään. Tätä se on tehnyt ihan pennusta saakka ja sievästi ristityt tassut ovat päivittäinen ilomme vieläkin!

Olen myös erityisen söpö!

5. Valikoivasti vinkeä varastelu. Gatsy on aina jättänyt ruuat pöydillä rauhaan. Toki se pentuna niitä pöydänreunaan nojaillen ihaili, mutta ei varmaan kertaakaan koittanut ottaa mitään. Ruoka saa edelleen olla rauhassa. Sen sijaan samalta pöydältä varastetaan joskus esimerkiksi nessu, joka suikaloidaan tai vaikka pahvinpala, jolle käy samoin. En ainakaan tähän hätään muista, että Gatsby olisi koskaan syönyt mitään oikeasti syötäväksi tarkoitettua salaa. Sen sijaan kynttilät ovat kelvanneet pariinkiin otteeseen, höyhentyynyni ja peittoni ovat turvassa portin takana ja kaukosäädin on edelleen parasta nostaa koiran ulottumattomiin. 

6. Omalaatuinen leikkijä. Gatsby ärrää ja purraa yksinäänkin leikkiessään. Lisäksi se rakastaa mätkiä itseään leluilla kylkiin. Agissa se myös mielellään juoksee palkkalelunsa kanssa ympäriinsä, pomppii sitä viskoen sekä kiitää hullunkiilto silmissään rinkula naamaansa kehystäen. Iloinen pikku koira tosiaan!

Ärrärr purr purr!

7. Pieni varjoni mun. Gatsby seuraa myös suuressa kaksiolukaalissani minua huoneesta toiseen. Toisin kuitenkin kuin tollerin tollotin, Gatsby rauhoittuu johonkin hyväksi näkemäänsä paikkaan todella nopeasti. Se pistää pötkölleen aika lailla heti, kun on päätellyt minun jäävän edes hetkeksi tiettyyn paikkaan. Suihkusta tullessani olen oppinut avaamaan oven varovasti, sillä sen toisella puolella odottaa aina torkahteleva auspai!

8. Mitä? En tajuu! Meen maahan! Esimerkiksi naksutellessa Gatsbyn perusyritys on mennä maahan. Se saattaa tehdä pari hienoa toistoa asiaa, mitä yritän sille opettaa, mutta jos aivonystyrät alkavat olla jo vähän kovilla, niin se heittää itsensä maahan. Samoin hallilla kiihtyessään se pistää maaten ja tapittaa minua, jotta varmasti muistan kehua sitä! Alla huonosti kuvattu pätkä meitin ekalta naksuttelukerralta, jossa tämä heittäytyminen näkyy:




9. Autossa häkistä karkaaminen. Gatsby pääsee häkistään pois, jos se rämpyttää luukkua tarpeeksi (enkä ole laittanut hihnaa extralukoksi, kuten yleensä). Viimekin viikonloppuna se löytyi takatilasta siltä pieneltä siivulta, mikä jää häkin ja takaluukun väliin. Gatsby oli änkenyt itsensä häkistä ulos, onnistunut sulkemaan häkin oven eikä enää mahtunut (?) takaisin boksiinsa. Karkailu on joskus johtanut karvaiseen kuonoon kuskinpaikalla autolle takaisin tullessani. Mitään ei kuitenkaan syödä vaikka herkut olisivat ihan esillä. Niin kauan kuin itse olen autossa on kaikki hyvin, mutta sinne yksin jääminen saa treenipaikalla aikaan karkailuyritykset. Ompahan tuo kerran viilettänyt extra koirana pelastustreeneissäkin, kun karkasi avonaisesta ikkunasta häkin aukaistuaan...

Näenkö jossain kaukaisuudessa kenties koiravideon?

10. Koirien ruudulta bongaaminen. En tiedä miten, mutta vaikka katsoisin esim. agilityvideoita pienenä JuuTuuba ruutuna, niin Gatsby tunnistaa siinä menevän koiran ja tunkee mukaan katsomaan! Olen jo aikoja sitten luovuttanut äänet päällä koiravideoiden katsomisen, sillä niistä seuraa mukana hinkuminen ja puoliksi syliini nousevan kannustajan kuvioihin ilmestyminen. Telkkarissa moista kiihtymistä ei tule vaan joskus tuo saattaa vähän päätään keikutella. Samoin jos tuijotan näyttöäni ja nauraa tuhahdan, niin pieni video poliisi on jo olkani yli tiiraamassa, mitä oikein katson! Kunnolla nauraminen ei tätä reaktiota synnytä.

11. Ei ainakaan vieraskorea. Monella on lähipiirissäni Gatsbystä paljon todellisuutta rasittavampi mielikuva. Tämä johtuu siitä, että varsinkin pentuna Gatsby innostui jo siitä, kun puhuin jonkun kanssa puhelimessa ja taustalta kuuluikin joko vinkulelun tappoa tai lahkeessani roikkumisärinää. Nykyäänkin joudun välillä nousemaan seisomaan puhuessani puhelimeen, sillä tämä auttaa tai jos kävelen samalla ympäriinsä tai istun sohvan käsinojalla. Muuten saatan saada innokkaasti keskutelua kommentoivan koiran hääräämään ympärilleni. Gatsby ei myöskään ole vieraissa paikoissa kovinkaan rento ja se esittelee rasittavia puoliaan vierailleni. Joko Gatsby kokeileen heidän pomottamistaan tai koittaa aktivoida minua. Kuten olen monesti koittanut ihmisiä vakuuttaa, se on normaalisti kotona oikein harmittoman huomaamaton!

Hulivin Dennisthemenice 15.3.2000-4.12.2015

Pieni ruttuseni lähti viimeisellä karkumatkalleen sinne jonnekin, mihin minä en voi sitä seurata. Se mussutti eilen iltanappulansa etsien ne makuuhuoneesta ja pureskeli jälkkäriksi vielä ruoheluun. Naksuttelin Gatsbylle sillä väin olohuoneessa ja ihmettelin, kun portin takaa ei alkanut tullakaan mässytyksen loputtua komentavia vinkaisuaja vapautta vaatien. Kurkistin makkariin ja Eddie löytyi sängyltäni, mutta se oli tätä ennen pissannut sekä kakannut makuuhuoneen matolle. Ihmettelin tätä ja koira vaikutti hieman huonovointiselta muutenkin, joten kävin sitä vähän silittelemässä. Moisesta lähentelystä sain osakseni toiselle kyljelle kääntymisen. Lähdin pesemään mattoa, mutta makkarista alkoi kuulua läähätystä. Olin jo hieman huolissani ja koitin tarjota papalle vettä, joka ei kelvannut. Koiruus hautautui tyynyjen keskelle ja minä palasin käytävän toiselle puolelle mattopuuhiin. Sitten kuului yksi pitkähkö vinkaisu. Minä ryntäsin koiran luo ja Eddie oli hieman oudossa asennossa eikä se näyttänyt hengittävän. Hieroin sitä rinnasta, jolloin se veti muutaman rohisevan henkäisyn. Nostin sen lattialle ja olin jo aikeissa alkaa sitä elvyyttämään, mutta ulkona roikkuva kieli sinersi jo enkä saanut enää mitään reaktiota. Pelkäsin myös vain turhaan pitkittäväni vääjäämätöntä. Koitin soittaa päivystävälle eläinlääkärille, mutta sieltä ei heti vastattu, joten soitin Gatsbyn kasvattajalle, joka on eläinlääkäri. Laura sitten auttoi puhelimen välityksellä toteamaan Eddien kuolleeksi. Iso kiitos hänelle avusta. Rakas ystäväni oli kuollut syliini.

♥♥♥ (Kuva Martta Viljanen)

Putsasin Eddien, sillä se oli laskenut alleen sekä silittelin sitä. Tarkoitus oli nostaa se autoon odottamaan aamua ja vientiä eläinlääkärille. En kuitenkaan pystynyt siihen, sillä pieni ääni pääni sisällä pelkäsi, että jos se jotenkin vielä olisikin hengissä, heräisi autossa kylmissään ja minä en olisikaan siellä. Tuntui hieman karmivalta säilyttää kuollutta koiraa asunnossa, mutta muutakaan en voinut. Kuolema kuitenkin tuli hyvinkin selväksi kuolonkankeuden asettuessa lihaksiin. Tämän jälkeen Eddie ei ollut enää Eddie vaan kova ja eloton.

Kuva Martta Viljanen

Sain puhelimen välityksellä tukea usealta ihmiseltä, josta olen äärettömän kiitollinen. Lisäksi Minna soitti aamulla eläinlääkäriin sekä kuskasi meidät sinne. Tästä oli sanoinkuvaamaton apu ♥ Äitini lohdutti, että Eddie eli täysillä ja kuoli saappaat jalassa sekä masu täynnä. Se ei kitunut, kärsinyt eikä sairastellut. En joutunut tekemään vaikeaa päätöstä siitä, koska sen elämä ei enää olisi elämisen arvoista. Eddie lähti omilla ehdoillaan ja olin onneksi kotona kun tämä tapahtui. Vaikka tarina vaikuttaa ehkä pitkältä ja itse on ihan jumahtanut tilanteeseen, niin läähättelystä loppuun ei kulunut oikeasti kymmentäkään minuuttia. Hyvin rauhallinen oli siis Eddien matkan pää. 15 vuotta ja reilut 8 kuukautta on mahtava ikä mille tahansa koiralle, saatika tollerin kokoiselle touhottimelle. Tarinassa on siis loogisesti sekä järjellä ajateltuna erittäin optimaalinen loppu. Olo on kuitenkin tällä hetkellä lähinnä epäuskoisen lohduton.

Synkätkin pilvet tuovat mukanaan uusia tuoksuja.

Some-Käpy

Mä sain NaamaKirjassa ihanalta aussie-neitoselta Naurulta selfiehaasteen ja koska pääsin taas tämän sosiaalisenmedian makuun, niin sain myös blogin päivitysvuoron tassusiini. Viikkoon on kuulunut agiliitoa, jossa olin Itse Pätevyys, kuten facessakin jo kehuin:

"Mä otin ensin luulot pois koko hallilta ja omin sen, mutta silti toisetkin sai agiliitää ja mä jouduin odottaan! Ilmoitin asian olevan täysin pyllystä (eikä mistään ihanan tuoksuisesta tyttöpyllystä), mutta emäntä ei antanut mun kiljua (miehekkäästi!) eriäviä mielipiteitäni. Onneks pian oli mun vuoro ja olin ihan super pätevä! Aluks jouduin komentaan tota kartturiakin, mutta onneks se paransi ohjauksiaan ja ymmärsin taas, mihin mun piti mennä. Meidän kouluttajakin kehui kuinka hienosti menin, minne ohjattiin enkä tällä kertaa edes hypännyt A:n harjaa vauhdilla yli vaan otin esteen ihan sivistyneesti. Mä menin myös ihan supereita keppejä, mutta en vaan malttanut mennä sitä viimeistä väliä. En ymmärrä, miksi nuo jaksaa noin pienestä aina niuhottaa? Noh, menin sitten kepit loppuun asti ja sain ihan ansaitusti kehuja sekä roikkua lelussani! Kivaa oli! Mä koitin ottaa ittestäni hyvän kuvan, mutta en pystynyt keskittymään, sillä radalla menee taas joku muu kun mä! Toisaalta mun sivuprofiili on aikas komia, eiköstä? "

Vaikka seuraavana päivänä ei agittamaan päässytkään, niin suhteellisen kiva päivä mulla oli siltikin! Laiskasti taas kopioitu sieltä toiselta sivulta, kun näitä tyhmiä kirjainpainikkeita ei ole ihan tehty miehekkäitä tassujani ajatellen:

"Tässä mä ja jostain syystä emännälle tärkeä lavuaarin osanen. Toisin sanoen mun emäntä on opettanut mua nyt parina päivänä makoilemaan erilaisten metalliesineiden äärellä. En oikein ymmärrä, mitä senkin päässä liikkuu, mutta saan nameja ja kehuja eli pelkkää voittoa mun mielestä! Menin tänään tosi nätisti ihan pyytämättä maahan ja emäntä oli kauhean tyytyväinen! Koitin kuitenkin välillä nopeuttaa hommaa tuomalla esineitä sille, mutta mun oma-aloitteisuutta ei tajuttu arvostaa. Viimeksi sain bongata näitä esineitä mettässä ja niille meni sellainen hyväntuoksuinen jälki. Nyt nyhjättiin vain sisällä, mutta onneksi tätä ennen käytiin lenkilläkin. Nyt on kroppa ja mieli väsy sekä masu täynnä eli nokosten aika!" 

Viimeinen selfiepäivä olikin silkkaa kidutusta! Ensin ei saanut kiskoa tyhmässä hihnassa ihanille hajuille, ei edes vähää! Emännällä oli selvästi pipo aika kireällä, kun ei suostunut talutettavakseni. Sentään tuo kaksijalkainen tajusi olla kiitollinen siitä, että menin meidän kadulla asivista, aidan takana rähisevistä australianterroristeista ihan hillitysti ohi! Maahan sateli ihania nameja ja minä sukeltelin niiden perässä! Ei siinä sitten ehtinyt toisten huuteluihin vastata, mutta heilutin häntääni kyllä iloisesti emännän kehuille. 

Mutta takaisin siihen kidutukseen! Katsokaa ja kuunnelkaa nyt tätä!: "Mun emäntä on kuulemma halunnut jo pidemmän aikaa opettaa mua pitämään erinäisiä juttuja suussa. Meidän noutoharjoitukset ei ole edennyt, sillä tuo ihminen on onnistunut hukkaamaan meidän kapulan. Niinpä se antoi mulle tänään suuhun esimerkiksi pesusienen ja pahvinpalasen. Osasin pitää niitä todella pätevästi ja emäntä innostui tästä kovin. Niinpä se antoi mulle dentastixin, jota en saanutkaan alkaa heti ahmimaan. Pari kertaa pyöräytin sitä kyllä suussani, kun se maistuu niin kovin hyvältä, mutta hillitsin itseni. Tämän jälkeen sain leivänpalan, jota ei myöskään saanut syödä! Melkoista pienen koiran kidutusta, kuten ilmeestä näkyy! Siedin kuitenkin tämänkin. Niinpä sainkin piparkakun, mutta siltä ukolta lähti heti jalat irti. Yritin myös vaivihkaa nuolla ja kirputtaa sitä, mutta ei kelvannut. Lopulta maltoin pitää sitä ihan oikeasti suussani hetken syömättä, mutta kun emäntä kehui, niin luulin sen olevan lupa ja nielaisin ukon jäänteet. Vielä on siis matkaa, että pidettäväkseni voisi antaa ihan mitä vain, mutta ekoiksi treeneiksi aikas hyvin, eiköstä? Tällä kertaa en kuitenkaan itse pystynyt kuvaa ottamaan, kun kaikki keskittymiseni meni siihen, etten pureskellut tuota leipää."

Eilen oli taas tosi kivaa, sillä pääsin etsimään immeisiä metsästä! Ja voi sitä ilon määrää, kun ensimmäisenä löytyi mun yks ihan lemppari-ihmisistä eli Minna! Mä pidin huolen siitä, että Minna tiesi kuinka rakas se mulle onkaan! Seuraavan ihmisen löysin tosi pätevästi tosi kaukaa. Emäntä hidasteli pitkän matkan päässä, mutta mä hain sen vauhdikkaasti! Tästä hyvästä se tosin tallasi mun tassun päälle! Ilkimys! Enhän mä sitten viittynytkään enää lähteä sille näyttämään, missä se piileskelijä oli. Jäin emännän lähelle miehekkäästi marttyyriä esittäen ja vasta, kun tuo otti mun valjaista kiinni ja kuiskutti vähän korvaa, että oiskohan täällä joku eksyksissä ja antoi vielä lähetyskäskyn, niin annoin sille anteeksi. Innostuin ihan enkä enää muistanut mököttää! Niinpä lähdinkin tekemään uudestaan emännän viemistä ja tällä kertaa sekin löysi sen eksyneen sieltä kivasti kahisevan pressun alta. Löysin tietenkin myös sen viimeisen ihanuuden, mutta nyt jäinkin emännälle haukkumaan. Hakuin vaan enkä lähtenyt viemään sitä maalihenkilölle kun vasta kolmannesta käskystä. Emäntä oli tästä selvästi ihan kysymysmerkkinä, mutta mä sain ruokani ja leluni (sekä kostettua pahoinpitelyni) eli kannatti olla mukana!

Mä myös tutkin eilen, mitä tuolta ihmisen peiton sisältä löytyykään! Vastaus on höyheniä, paljon höyheniä! Varoitus muille tutkimusmatkailijoille: vapaana vipeltävillä höyhenillä on nähtävästi taipumnus saada emäntä hyvin, hyvin kärttyisäksi.
Se ompeli tuotostani tunnin verran käsin ja mutisi jotain kuinka se vain haluis nukkumaan. Jätin sen suosiolla puuhailemaan ihan itsekseen vaikka muuten se tarvitseekin lähes aina ja kaikessa apuani.

Jäljestykauden avaus

Nyt se on vihdoinkin tapahtunut! Me meinaan jäljestettiin ihan aikuisten oikeasti Käpyläisen kanssa! Eilen illalla naksuteltiin metalliesineistä kiinnostumista ja niiden kohdalla maahan menoa. Innostus heräsi ja saimme monia onnistumisia. Toki pieni touhotin olisi tuonut esineet minulle, mutta olin tylsä eikä moinen kelvannut. Samoin Gatsby kävi välillä esineiden päälle makaamaan. Aloitin siis kylvämällä esineet ympäri olohuonetta ja aluksi pelkästä kiinnostumisesta tuli naksu ja palkka. Tämän jälkeen alkoi esineiden hamuaminen eli jäinkin odottamaan maahanmenoa. Gatsby tarjoaa sitä todella akatiivisesti itse naksuttelun lomassa ja tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Vaikeuksia tuotti enemmänkin oikeaan paikkaan maahan heittäytyminen ja se, ettei edes maassa ollessa saanut esineitä maistella.

Tässä maistellaan vain vähän löytynyttä esinettä.

Seuraavana päivänä lähdimme pienellä omatoimiporukalla jäljestelemään. Niin siinä hurahti äkkiä 4,5 tuntia, mutta mukavassa seurassa aika hujahti kyllä hetkessä! Pääsin tallaamaan Wictorille jäljen, jolle kylvin esineitä sekä tein yhden omatoimisen (ja tietenkin täysin tahallisen) makuunkin. Hienosti Wictor tutki myös pyllähdyspaikkaani sekä nosti kaikki hukkaamani esineet! Oli kiva seurata kokeneempien koirien työskentelyä ja sai taas vähän käsitystä siitä, miltä sen jäljestyksen pitäisi näyttää.

Otimme jälkien vanhentuessa Gatsbylle parkkipaikalla naksutellen metalliesineiden kiinnostumis muistuttelua ja alun vauhtihuuman jälkeen homma sujuikin mukavasti! Sanna neuvoi, että Gatsbyn löyteässä esineen voin auttaa sitä "maahan" käskyllä ja tämä toimikin kivasti! Tosin kun palkkasin esineen päällä, niin Gatsby usein nosti peppunsa tässä vaiheessa.

Näin ne esineet pitäisi ilmaista.

Gatsbylle tehtiin kaksi lyhyttä ja suorahkoa jälkeä, joilla oli metalliesineitä. Se lähti etenemään jälkeä hyvin ja selvästi tiesi, mitä kannatti tehdä. Ensimmäinen esine paahdettiin ohi, toinen löytyi hienosti ja viimeinen olikin painunut heinikkoon eikä pieni jäljestäjänalku meinannut tajuta, mitä siltä halusin. Sen sijaan se löysi puusta merkin, jota kokeili hamuta palkan toivossa. Toisella jäljellä lähestyimme jälkeä sivusta ja Gatsby bongasi sen hyvin ja lähtikin seuraamaan hajuvanaa. Tällä kertaa esineet löytyivät paremmin ja Gatsbyllä oli selvä ajatus niiden löytämisestä. Se meinaan jäi oikein pörräämään paikalleen esineen lähettyvillä ja paikansi sen aktiivisesti nuuskuttelemalla! Kyllä siitä vielä oikein kelpo jälkikoiruli tulee! Kotiläksynä siis esineiden ilmaisu varmaksi ja sitten taas vähän jälkeä kokeilemaan!

Eddiekin pääsi mukaan ja hakuilemaan Iriksen ja Sannan puskista. Maasto osoittautui hieman liian haastavaksi pienelle menijälle, sillä vanhat jalat eivät kantaneetkaan sitä ihan yhtä sujuvasti kuin mihin koiralla haluja oliis muuten riittänyt. Pitkä heinikko ei antanut tarpeeksi myöten ja jaloissa oli milloin mitäkin puunrunkoa. Olin onneksi pukenut sille Gatsbyn hakuvaljaat ja autoinkin sitä kahvasta nostamalla muutamassa kohdassa. Hienosti pieni papparainen kuitenkin painatti maalimiehille, kun olimme ensin lähelle päässeet!

Täältä tullaan maalimiehet!

Ongelmanratkaisukyky koetuksella

Pelastelussa peloteltiin Käpyläistä, sillä sille tuli yhtäkkiä vastaan sellaisessa jousen päässä keikkuvassa ulkokeinuhevosessa heiluva ja oudosti örisevä maalimies. Gatsbyllä oli toisesta maalimiehestä haju, kun sen eteen tupsahtikin tämä kummastus pimeällä varikolla. Koira pysähtyi ja uhosi hetken, kunnes tajusi, että ihmiseltä tuokin outous haisee. Maalimies saikin osakseen helpottunutta rakkautta ja minä olin tyytyväinen siihen, että koirani pystyi selvittämään sille todella oudon tilanteen ihan itse. Kaiken järkytyksen jälkeen ilmaisukin vielä toimi eli pelkkää voittoa! Lisäksi sille otettiin entistä pidempää matkaa käppäilevä maalimies ja Gatsby ei epäröinyt hetkeäkään tämän ilmaisua! Vähän se oli hämmästyneen näköinen, kun joka kertomiskerralla maalimies olikin hieman eri paikassa, mutta hyvin toimi silti!

Samoin alun hallinta meni jälleen kivuttomasti! Gatsby sanoi yhden urrauksen, mutta lopeti käskystä ja keskittyi nameihini hienosti. Antoi myös ihmisen koskea ilman pusuja vaikkakin häntä viuhtoi maata niin vietävästi! Edes Minna ei saanut kauheita ryykäyspusuja tullessaan antamaan meille lähtöluvan piilotettuaan maalimiehet. Kyllä Gatsby selvästi meinasi käydä Minnaa moikkaamassa, sillä se teki pienen kaarroksen ja katsoi Minnaa ihaillen, mutta niin se vain vipelsikin etsintöihin! 

Söpöilyä ♥

Pieni papparaiseni pääsi myös mukaan eikä sitäkään pimeys haitannut. Tolleri vipelsi maalimieheltä toiselle ja oli selvästi mielissään pienestä iltapuhteestaan. Molemmille tuli hyvä mieli, kun hömpsöttelimme yhdessä. Otin Eddien myös loppuringin ajaksi ulos autosta ja kun ihmisiltä ei nameja tippunut tarpeeksi tiheään tahtiin, niin tollukka päätti käydä katselemassa, josko joku olisi vielä jäänyt löytämättä. On kiva yrittää saada kuuron koiran huomiota itseensä, kun sillä ei ole pienintäkään mielenkiintoa omistajaansa kohtaan... Onneksi olimme suhteellisen aidatulla alueella ja sain sen houkuteltua konttien välistä namien avulla mukaani. On se vain sellainen pieni possuli vieläkin ♥

NAMEJA!

Tänään uhmasimme inhaa tihkusadetta (ja omistajan mielestä liian aikaista herätystä) suunnaten taas pelastelemaan Käpyläisen kanssa. Koska paikalle ei ollut ilmaantunut kuin kaksi muuta, niin maalimiehet olivat hieman vähissä. Otimmekin siis yhden vain oikeasti etsittäväksi ja kokeilimme vaihteeksi jotain uutta! Maalimies oli liikkumatta kunnes löytyi ja lähtikin tässä vaiheessa kävelemään. Gatsby hämmentyi selvästi tästä hieman vaikkakin tuli luokseni täyttä höyryä. Se yskäisi vieressäni eikä oikein saanut itsestään enempää irti. Sen katse harhaili liikkuvan omistajansa ja liikkuvan maalimiehen väliä. Jouduin siis auttamaan koiraani ennen kuin sen aivot ehtisivät mennä ihan solmuun. Pysähdyin ja katsoin koiraani sekä kysäisin, että oliko sillä kenties jotain asiaa? Sain osakseni haukut ja minua lähdettiin viemään kohti pakenevaa eksynyttä. Näytössäkin tuli pieni jumi, sillä Gatsby päätti ilmaista minulle yhtä kohtaa, missä maalimies oli ollut ja sahasi minua siihen pisteeseen. Tässä vaiheessa maalimies oli ehtinyt kuitenkin taas pari metriä etiäpäin ja kun ihmettelin koiralleni tyhjää kohtaa, niin vietiinhän minut ihan perillekin. Hyvä harjoitus selvästi siis ja näitä pitää muistaa ottaa lisää, että saadaan moiset mokomat outoudet normaaleiksi.

Miten marraskuun puolessavälissä voi näyttää tältä!?

Seuraavaksi teimme pitkästä aikaa lähekkäin olevia maalimiehiä ihan tarkoituksella. Maalimiehet asettautuivat pienen matkan päähän niin, että olimme kaikki lähestulkoon jonossa, minun ollessa koiran kanssa keskellä. Annoin Gatsbyn päättää kumman henkilön se haluaisi ensin ilmaista ja hyvin se lähtikin ensimmäisen luo. Hetken ehdin olla huolissani, että se paahtaisi näytöllä ohitseni seuraavaa maalimiestä kohti ja olin jo almistautunut kieltämään sitä. Turhaan koiraani kuitenkin epäilin, sillä se teki mahtavan ilmaisun ja keskittyi täysin tähän yhteen maalimieheen. Syötyään palkkansa Gatsby odotti kiltisti uutta lähtölupaa ja niin nousi se toinenkin. Nyt vain siis maalimiesten väliä pienentämään ja rutiinia tähänkin hommaan hankkimaan.

Merkillisesti menettelevät maalimiehet

Pelastustreenejä on mahtunut viikkoon usempikin ja jokainen on ollut hieman erilainen, mikä on ollut oikein mukavaa! Halloweenin nurkilla pidettyjen treenien teema oli oudot maalimiehet. Meillä oli esimerkiksi vilttiä heilutteleva, oudosti liikkuva "kummitus" sekä kopissa romuja kolisteleva poltergeist. Nämä eivät urheaa Haamujengiläistäni pelottaneet vaan molemmat ilmaistiin oikein mukavan varmasti. Koiralle todella hyvät treenit, jotka toivat omistajallekin varmuutta siitä, että kyllä tuo otus vaan kestää mukisematta aika outojakin tyyppejä (kuten vaikka omistajaansa!)

Mutruhuuli.

Seuraavat treenit harjoittivat koiran itsenäistä työskentelyä (ei sillä, että se normaalisti olisi meillä ongelma). Aluetta halkoi hiekkatie ja sen molemmin puolin oli suikaleet metsää. Normaalisti samoilen koirani perässä puoli kerrallaan, mutta nytpä omistaja pysyikin tiellä ja koira vipelsi metsikössä. Olo oli kuin milläkin pk-hakuilijalla! Tosin eihän koirani mitään pistoja tehnyt vaan saattoi enemmänkin nuuskutella alueella käyneen juoksuisen nartun sulotuoksuja, mutta niin se vain ihmisetkin meni ja ilmaisi. Gatsby irtosi tuttuun tapaan hyvin hajun perään ja edes pitkät ilmaisu atkat eivät tuottaneet ongelmia, mikä oli ihan huippua! Maasto oli toki aika aukeaa ja minut oli helppo löytää tieltä, mutta maalimiehille oli ihan oikeasti suhteellisen paljon matkaa. Ajatus ei kuitenkaan onneksi koirallani katkennut vaan se vei minut jokaisen immeisen luokse. Lisäksi keskityin treenikavereiden muistutuksesta olemaan antamatta koiralle mitään imlaisuvinkkejä. En siis esimerkiksi katsonut siihen tai jäänyt odottamaan ilmaisua. Jatkoin matkaani tietä pitkin ja silti Gatsby kyllä haki minut! Positiivista oli myös se, että vaikka välillä tyttöjen hajut veivätkin, niin kesken nuuskuttelun jos sattui maalimiehen haju nenään osumaan, niin tytöt unohtuivat ja työt kutsuivat! Hieno pikku tyyppi mulla ♥

Sinisimmu.

Viimeisimmissä treeneissä minulla oli mukana aivan järkyttävä, ehkä maailmanennätystä tohinallaan hipova Riemuidiootti. Gatsby tuli autosta loikkien naamalleni useampaan kertaan ja osumaa sai myös maalimiehiä piilottamasta tullut Taru. Koirani ei yksinkertaisesti pystynyt pysymään edes maassa paikallaan, kun häntä heilutti aussieta eteenpäin ja maailma kaipasi palavasti hänen pusujaan! Etsiminen oli kaiken tämän jälkeen myös melkoisen riemukasta. Minna oli lasten mökissä, jossa oli noin puolentoista metrin korkeudella juuri koiran mentävä ikkuna. Pieni pomppijani päättikin pääsevänsä silkalla sisulla ikkunasta sisään. Pari aivan järjetöntä loikkaa, lähinnä päin seinää, myöhemmin olimme nauraneet itsemme kipeiksi ja Gatsby vihdoinkin luovutti ja nöyrtyi ilmaisemaan maalimiehen minulle. Into korvasi jälleen ajattelun!

Pusuttelija.

Käpyläiselle oli myös höpöttelevä maalimies, joka aiheutti hetkellisen hölmistyksen. Gatsby selvästi pysähtyi, sitten pussasi jutteleijan ja ilmaisi tämänkin minulle. Taas kerran ilmaisu siis toimi häiriöstä huolimatta, mikä oli kiva huomata!

Agitykitystä

Työkuvioistani johtuen en ole ehtinyt päivitellä kaikkea sitä, mitä olemme ehtineet tehdä. Treeneihin ollaan siis onneksi ehditty normaalisti ja agilityssä oli vaihteeksi puomia tarjolla. Tajusin, ettemme olleet theneet kontaktiesteitä pitkään aikaan ja otinkin siis varmuudeksi apupalkkaajalla sekä namialustalla. Alkuun homma meni aivan järkyttäväksi kaahottamiseksi ja Gatsby esimerkiksi kokeili, josko nopein reitti olisi hypätä puomilta suoraan alasmenokontaktille... Omistajalle tuli siis vähän sydämentykytystä menoa seuratessa, mutta onneksi koira aivot menivät päälle ennen kuin se teloi itseään. Lopulta saatiin oikein nättejä kontakteja ja Gatsby malttoi jopa hieman taas jopa odottaa paikoillaan. Nätimpiäkin suorituksia ollaan tehty, mutta suunta oli selvästi kuitenkin ylöspäin. Kouluttajain sanoi, että kyllä Gatsbylle on selvää, mitä pitäisi tehdä kunhan se vain malttaa!

Kuva Minna Karjalainen

Kuva Minna Karjalainen

Vieraanamme oli myös Gatsbyn epävarmuudesta kertova räksytys. Se olisi kovin mielellään vipeltänyt puomia aina kun silmä vältti ja kun painostin sen putkeen, niin sain haukut niskaani. Sain myös hyvän oppitunnin omasta liikkeestä ja siitä kuinka sitä pitää jatkaa loppuun asti. Koira lähetettiin pimeästä kulmasta putkeen ja vieressä oli valittavan myös se puomi. Jos lopetin ohjauksen edes inasin liian aikaisin, niin Gatsby teki kauniin uukkarin putken suulla ja tuli ulos minulle huutamaan. Lopulta kuitenkin onnistuimme ja haukkukin loppui! Myös välistävedot hämmensivät Gatsbyä alkuun vaikka se ohjaustani lukikin hyvin. Olo on ollut viime aikoina jotenkin oudon jähmeä ja tönkkö ja jo oppimani ohjaukset ovat jotenkin tökkineet. Treeniä siis vain lisää!

Edellisellä viikolla teemana oli takaakierto, joka tuntui ennen treenejä ihan hyvältä idealta. Olin helpottunut, sillä tämä on yleensä sujunut meiltä. Nyt kuitenkin kökin koiran linjan edessä ja peitin ei-niin-pienellä kropallani esteen Gatsbyltä. Takaakierrot olivatkin siis kaikkea muuta kuin kauniita ja useampi ihan rehellisesti sanottuna epäonnistui surkeasti. Jälleen kaikki oli emännälle paljon koiraa vaikeampaa, mutta minuahan me käymmekin treenaamassa ohjaajaksi koiralleni.

Jupinaa (Kuva Minna Karjalainen)

Hallissa toisten koirien ohitukset ovat alkaneet taas luonnistua paremmin. Välillä on oikeasti vain liian ahdasta ja joskus joku yksin tolppaan sidottuna jätetty koira on meille alkanut uhota. Gatsby on kuitenkin rauhoittunut selvästi ja saan sen tosiaan kuuntelemaan itseäni nykyään paljon paremmin. Kiellolla saan sen lopettamaan ja olen useammankin kerran päässyt namittelemaan sitä ja kehumaan onnistumisista. Viikon pelastustreeneistä tulee myöhemmin lisää, mutta niissäkin on hallintaosioissa tullut edistystä. Jopa Käpyn inhokki uros saa enää satunnaiset kiljaisut, jotka saan loppumaan sekä koiran hallintaan sitä namitellen. Innokas pörheltäjäni selvästi purki turhautumistaan namien lisäksi napostelemalla samalla hieman sormiani, mutta tämä on pientä tämä! Gatsby kesti rivissä lähellä vierasta (kai leikattua?) urosta eikä haastanut sen kanssa mitään. Alan ihan oikeasti olla varovaisen toiveikas, ettei tämä ongelma ole meillä jäädäkseen, mutta ehkä tämä näennäinen rauhoittuminen onkin vain joku salakavala vaihe? 

Mitäs sitä kaunistelemaan: paskoista treeneistä jää paska fiilis

Kävimme kokeilemassa meille täysin uutta lajia eli flyballia. Pelastuskoirat oli tehnyt diilin paikallisen koirankoulutusyrityksen, Korkeavireen, kanssa. Pientä summaa vastaan pääsi kokeilemaan jotakin itselle vierasta lajia. Flyball kuulostaa mielestäni hauskalta, joten änkesin kyseiselle tutustumiskerralle (ja kun kuulemma agilityyn ei saanut osallistua, jos sitä jo harrasti). En ollut perillä siitä, kuinka treenit toteutettaisiin, mutta oletin että myös urosärisijäni voisi osallistua. Olin hieman yllättynyt, kun kaikki (paitsi oma huutajani) pakkautuivatkin kerralla kentälle ja osa teki hyppyjä ja osa tutustui vuorollaan itse laitteeseen. Koska paikalla oli kolme muuta urosta, joista yksi iso musta pentuinnokas sakemanni, niin en Gatsbyä tähän soppaan edes yrittänyt pistää. Kouluttaja tuntui lupaavalta ja sanoi, että voimme tehdä lopuksi keskenämme/ihanan Myy-tollerityttösen kanssa.

Valituksen kevennyksenä hölmön pikkukoiran hälmöt pienet ilmeet

Hengailin tietenkin lajiin tutustumassa ja autoin treenikavereita mm. kiikuttamalla palloa takaisin esteiden jälkeen haettavaksi. Kun aikaa oli parisenkymmentä minuuttia jäljellä sain luvan hakea Gatsbyn, sillä muut urokset olivat treenanneet jo kaikkia osa-alueita. Jouduimme kuitenkin odottelemaan vielä kymmenen minuuttia kentän laidalla muiden tehdessä ja meille jäikin lopulta vajaa kymmenen minuuttia aikaa. Lisäksi tästäkin osan ajasta kouluttajamme jutteli treenikaverini kanssa eikä keskittynyt meihin ollenkaan. Odotimme siis vielä minuutin verran kunnes hän tajusi, että ehkä mekin voisimme tutustua suhisevaan flyball-laitteeseen. Yllätyksekseni Gatsbyn mielestä suhina olikin melko epäilyttävää ja se selvästi vierasti konetta. Toki puikkonokkani mielestä laitteessa oli juuri hänen kuonolleen sopiva kolo, johon Käpyläinen nenäänsä useampaan otteeseen tunkikin ja kerran yritti härpäkettä vähän purrakkin. Lopulta saatiin koneesta ihan hauska juttu, mutta tässä vaiheessa aika oli loppu. Tein parin esteen takaa pallolle lähetystä, jonka aikana kouluttaja keräsi hypyt ympäriltämme pois. 

Ai kauhea tää keppi koittaa mennä mun nenään!

Jäi kyllä todella kökkö fiilis, kun itse ensin auttaa muita ja sitten omaa aikaa jää säälittävän vähän eikä kukaan muu ole kiinnostunut taas meidän auttamisestamme. Lisäksi kouluttajamme juttelee treenikaverini kanssa eikä osoita kuin minimaalista kiinnostusta meidän tekemisiä kohtaan. Moni treenasi omatoimisesti, mutta lähes kaikilla oli joku tarvittaessa auttamassa (kuten vaikka minä). Tiedän, että on ihan oma mokamme, kun koirani ei tule muiden kanssa toimeen varsinkaan kiihtyessään. Sanoin myös, että on ok, jos emme ehdi treenaamaan yhtä paljon kuin muut kyseisen ongelman takia. En silti ihan osannut odottaa, että treeniaikamme jäisi alle kymmeneen minuuttiin, missä ajassa ehdimme hädintuskin tutustua laitteeseen eikä ketään kiinnostanut apuohjata meidän hyppyrataamme (koska lähes kaikki lähtivät tässä vaiheessa). Gatsbyllä oli tietenkin kivaa, mutta itselle jäi todella paska, jopa loukkaantunut fiilis treeneistä. 

Taidanpa kirputtaa sitä kostoksi.

Lähdin kyseiseen tutustumiseen myös tutustuakseni sitä tarjoavaan yritykseen. Korkeavire jakaa hallin koiraseuramme kanssa ja moni seuralaisemme treenaakin sekä VAU:ssa että Korkeavireellä. Olen kuullut heidän kursseistaan paljon hyvää ja kävin ennen Gatsbyn näyttelyitä heidän järjestämässään näyttelytreenissä, josta oli apua ja missä homma sujui. Kouluttaja oli siellä sama kuin tänään flyballissakin, mutta tällä kertaa en kyllä ollut häneen ollenkaan tyytyväinen. Tällä otannalla jään siis tyytyväisenä treenailemaan VAU:n puolelle, sillä varsinkin tämän kertaisen jälkeen Korkeavireen kurssit tuntuvat varsin ylihintaisilta. 

Loppuun kuitenkin positiivinen ilmoitus eli Eddie on toipunut täysin! Se on oma röyhkeän ahne pieni possu itsensä ja mitä paras pieni Ruttulainen ♥

Hyvällä agilityvireellä varustettu Käpyläinen

Kuva Maija Piippo

Tämän viikon agilityn teemaksi valikoitui kepit. Minä meinasin kouluttajalle, että keppimme on nykyään ihan pillalla ja homma levinnyt käsiin. Hanna meinasi tähän, että jos koira on jossain vaiheessa osannut kepit, niin kyllä se edelleen ne osaa. Olin itse hyvin skeptinen, kun kouluttajamme meinasi, ettei laiteta mitään apuja kehiin vaan kokeillaan mitä käy. Otimme keppejä ihan ensimmäisenä, joka ei myöskään edistä niiden onnistumista, kun koirulilla on tällöin eniten intoa ja energiaa. Ekan kerran Gatsby vetikin ehkä kahdesta keppivälistä, jonka jälkeen juoksi Hannan luo palkkaansa kerjäämään. Yllättäen tästä roiskimisesta ei lelua tippunut. Muutaman kerran meni samalla tavalla, sitten aloin hieman moittimaan, kun jätti kesken. Tämä sai pienen lampun syttymään Gatsbyn päässä ja se alkoi hieman keskittyä. Edelleen lopussa meinasi jättää viimeisen keppivälin pujottelematta, mutta Hanna auttoi palkan kanssa lopussa ja saimme kuin saimmekin onistuneet kepit! Tämän jälkeen onnistumisia tuli jo tiheämmin (vaikkakin väliin mahtui myös epäonnistuneita suorituksia) ja saimme ihan oikeasti parit hienot kepit! Vauhti hieman hiljentyi, kun ajattelu veikin osan energiasta, mutta kun tuo saa taas sen oikean rytmin tekemiseen, niin eiköhän keppejäkin vedetä ihan uskottavasti taas täysiä!

Muuten teimme valssia, joka on mielestäni kauhean vaikeaa. Onneksi Hanna ohjasi hyvin ja sain ainakin muka pari ahaa-elämystäkin touhutessamme. Gatsby meni tietenkin sinne, minne ohjattiinkin ja sen mielestä valssailu onkin ihan lällyn helppoa! Treenimme lopussa laidalla oli katselemassa jo seuraavan ryhmän aksaajia. Gatsbystä tiedusteltiin rotua (bortsu vai aussie?) ja sitä kehuttiin kivan oloiseksi agikoiraksi. Kouluttajamme yhtyi kehuihin ja sanoi Gatsbyllä olevan hyvä vire aussieksi. Hanna onkin ollut ainoa uusi kouluttajamme, joka ei ole kysynyt minulta hieman huolissaan Gatsbyn leikkimisurinasta ja lelulla palkatessa vireestä (vaikka pieni possu ei oikein usko Hannan sitä leikittäessä "irti" käskyä ensimmäisellä kerralla vaan jää aina vähän etuhampailla leluun kiinni, hyi!) Omastakin mielestä Gatsby on ihanan innokas, mutta silti kuuntelee, mihin sitä ohjataan. Vire siis ainakin agilityyn kunnossa? 

Gatsbyllä on ollut taas halliin astuessamme maailman valloittaja asenne ja sen mielestä halli on hänen eikä muilla uroksilla ole sinne asiaa. Se ei kuitenkaan mene ihan sfääreihin huutamisessa vaan saan sen loppumaan. Treeneistä lähtiessä se on aivan eri lainen ja sain oikeasti palkattua sitä hienosti kulkemisesta ja muiden hiljaa ohittamisesta. Tässäkin asiassa siis toivon pilkahduksia näkyvissä?

Kuva Maija Piippo

Eddie on toipunut lähes täysin. Sillä on edelleen pientä heittoa liikkeissä, mutta se pystyy nostamaan taas jalkaa kaatumatta sekä ravistelemaan ilman turvalleen menoa. Niinpä se on päässyt taas takapihapissatuksen lisäksi pienille lenkeille. Lenkit ovat menneet todella hyvin eikä mitään väsymisen merkkejä ole näkynyt. Pariin otteeseen ilkeät puunjuuret ovat meinanneet papparaista kampata, mutta pystyssä on pysytty sitkeästi! Tollukkaisesta myös näkee, että kyllä vanhakin koira kaipaa uusia tuoksuja. Se on kulkenut nenä kiinni kaikissa hajuissa eikä siltä moista merkkailua ole nähty moneen vuoteen! Eddieltä katosi ruokahalu pahoinvointilääkkeiden loputtua päiväksi, mutta nyt se syö taas aivan normaalisti eli voiton puolella ollaan siinäkin asiassa.