Kuvien pöllintää harrastan minä!

Jenny, joka on ottamassa jonkun Gatsbyn siskoksista itselleen, oli käynyt ihailemassa ja kuvaamassa pentusia. Niin mahtiotoksia oli pojustakin otettu, että niitä on pakko jakaa myös täällä! Jos minä ihailin sitä silloin reilu pariviikkoisena hyväksi rauniokoiranaluksi sen kiipeilessä sisko-kasan päällä, niin näiden kuvien perustella olin aivan oikeassa!

Gatsby 5 vko raunioilla (Kuva Jenny Söderlund)

Rauniokoira! (Kuva Jenny Söderlund)

Ja tämä oli muuten vaan aivan liian mahtava kuva:

NAM! Sormia! (Kuva Jenny Söderlund)

 Kiitos vielä kerran Jennylle hienoista kuvista ja kivasta päivityksestä pentusten elämään! :)

Gatsby 5+ viikkoa

Kävin tänään pentusia katselemassa ja aivan äärettömän ällöttävän ylisöpöjä olivat kaikki! Nappasin Gatsbyn syliin sen ollessa puuhakkaalla tuulella ja pieni poika antoi kuulla kunniani moisesta kohtelusta! Se rimpuili ja kiljui varmaan minuutin verran ennen kuin antoi periksi. Yllättävän paljon pideltävää on noinkin pienessä pennussa, josse se ei halua sylissä olla :) Reipas ja rohkea pikku menijä se oli taas kaiken kaikkiaan! <3 

Gatsby antoi selvästi pakkosylityksen anteeksi ja asettui viereeni nokosille :)

Ja siitä nostin sen syliini ja tällä kertaa se suhtautui melkoisen rauhallisesti asiaan! :D

Gatsby mamskunsa Nessan kanssa

Västyttäääää!!! Näillä naskaleilla saa jo myös reikiä aikaiseksi ihmisten käsiin!

Esimerkiksi näin :)

Pelastuskoirailua osa 2

Sain toteuttaa itseäni tänään. Hortoilin pitkin puistoa mielisairaana kidnapatun koiran kanssa. Toisin sanoen olin maalimiehenä pelastuskoirien harjoituksissa. Siis ihan oikeita hälyryhmiä minua ja muita "potilaita" etsi. Eddie pääsi olemaan avustajakoiranani, jonka siis olin tarinan mukaan vähän lainannut luvatta jostakin. Hyvin jaksoi pikku pappa kiertää rinkiä ja sai paljon ihailuja osakseen loistavasta käytöksestään. Niin se on vaan ikä tämänkin häslän kesyttänyt ja muut koirat ohitettiin aivan mahtavasti ilman mitään käskyjä! Yleensä lenkeillä meinaan tulee ainakin yksi koira vastaan, josta poju ei millään malttaisi mennä vaan ohi :) Lisäksi Eddie seurasi niin tehokkaasti että jouduin komentamaan sitä "vapaa" käsimerkillä aina välillä, että olisimme edes vähän uskottavampi pari! Miun loisto ruttuni! <3

Kaksi kertaa tosiaan esitin mielisairasta ja yhden kerran olimme häiriökoirakkona makkaraa paistamassa, joka oli erityisen rankkaa :D Minna ovelasti puhui minulle tapahtumaan kutsuessaan vain häirikkö koirakkona olemisesta, mutta kun paikalle päästiin, niin meidät puhuttiin todella helposti ympäri maalimieshommiin! Kivaa oli taas! Tässä muutama Minnan ottama kuva pikku possustani:

Ihan on pappa itsensä näköinen! :D (Kuva: Minna Karjalainen)

Näytin muutamia meidän temppuja ja tämä ei ehkä ihan lukeudu niihin Eddien lemppareihin :D (Kuva: Minna Karjalainen)

Tarkkaavainen poika! <3 (Kuva: Minna Karjalainen)

Fero oli päivän ekaa kertaa ihan ypöyksin kämpillä ja hienosti oli mennyt :) Annoin sille luun jota se tosin nenustaan päätellen oli taas "piilotellut" erinäsiin nurkkiin. Se siis "kaivaa" kuopan aarteelleen huoneen nurkkaan ja sitten tökkii kuonollaan mielikuvitus maata luun päälle. Tästä seuraa usein kirkkaan punainen pikku nenu, joka ei selvästikään arvosta lattiaa pitkin raahtuksi tulemista. Nenun lisäksi toinen ikävä seuraus tästä oli naapureiden jäynääminen. Meillä on jotenkin oudosti kytketty telkkukaapelit yhteen, eli jos nappaan omaan pistokerasiaani menevän johdon irti, niin kaikilta piemenee kuva. Fero oli tietenkin kaivauksiensa yhteydessä osunut johtoon, joka ei ole mitenkään suojattu ja niinpä kotiin tultuani oven takana oli hetkessä naapuri kyselemässä kuvansa perään. Hupsista!

Pelastuskoirailua

Kävin tänään tutustumassa erittäin läheisesti pelastuskoira maailmaan: sain risuista ja nokkosista osumaa sekä pari märkää pusua innokkailta koiruleilta :) Kivaa oli kyllä mönkiä puskissa märät kengät jalassa, niin hullulta kuin se ehkä kuulostaakin! Mitään kovinkaan yllättävää ei tapahtunut, joten eiköhän pelastuskoira hommasta tuu mun ja Gatsbyn ykkös laji. Nyt tarttee enää malttaa odottaa sellaset kuukauden päivät, että pentunen on valmis muuttaan mun luokse :) Tuskin maltan odottaa!

On se vaan tuommonen "oikea" ohjattu harrastaminen jotenkin kivaa koirien kanssa (kun olis vielä ollu itelläkin koira mukana!) Palautu mieleen ne ajat, kun Eddien kanssa käytiin erinäisissä ryhmissä rällästämässä. Oon selvästi tulossa kipeeks ja olinkin töissä erittäin herttanen ja pitkäpinnanen, köh köh... Mutta treeneissä oli kivaa porukkaa ja muutenkin mukavata! Samassa ryhmässähän siis pyörii Gatsbyn velipuoli Nova Minnan kanssa eli tuttujakin näkyi :) Plus tilasin treeniliivinkin pari päivää sitten, joten pakkohan sen kanssa vähintään on treeneihin sitten mennä! Pennusta viis! :D

Ja pitää se vielä kehaista Ferosta, että yleensä se ei ole kovinkaan onnellinen, jos työpäivän jälkeen käyn kotona ja lähden taas menemään. Keväällä kun tein tätä aika paljon tiettyjän syiden takia, niin Fero tuppasi näinä "ylimääräisinä" yksinolokertoina keksimään jotain kivaa (kuten pureskeli yöpöytäni ympäriinsä ja oli raahannut sen makkarin ovelle...) Mutta tänään se oli ollut mahtavasti! Olin unohtanut murorasian pöydälle ja normisti mokomat syödään hetkessä, mutta se selvisi siis kaksi yksinoloa ehjänä ja syömättömänä! Pääsin ihan itse korkkaamaan paketin nyt iltapalaksi :) Hieno Ferrari! <3

Tiellä olemisen mestarit

Tänään on ollut koirilla tylsä päivä. Sen ne onkin kostanut olemalla koko ajan mukana touhussa. Mikäänhän ei ole rentouttavampaa rempatessa kuin loikkia keskelle kulkureittiä asettuneen koiran yli... Häntiä on tarjottu useaan kertaan maalattaviksi ja tapetoint i oli aivan ylitsepääsemättömän mielenkiintoista puuhaa. Fero myös järjesti pienen väli viihdytyksen lähtemällä takapihan ohi juoksevan kissan perään. Ehdin aloittaa ehkä säkällä kiellon muodostamisen mielessäni, kun herra oli jo pompannut pystyyn, hypännyt aidan yli ja kadonnut kissan jäljessä talon nurkan taakse. Itse ampaisin perään ja ehdin portista pihalle, kun Fero jo kilttinä poikana vastasi kutsuihini ja tallusteli takaisin taksulle. En tiedä olisiko oma nopeampi reagointini ehtinyt tapahtuneeseen vaikuttaa, mutta tulipahan koira kutsusta kiltisti kotiin :) Ja asettui taas tyytyväisesti tielle... 

Eddien vuoro päivittää

Tuo vöhiten karvainen meistä puuhailee jotain hyvin outoja omiaan eikä ehdi blogin ääreen, joten lupasin hoitaa asian. Kuka meistä nyt olisikaan minua parempi kertomaan laumamme päivästä? 

Palataan kuitenkin viime iltaan. Joskus mietin, että miksi ihmeessä annan tuon ihmisen nukkua sängyssä vieressäni? Ensinnäkin se aina iltasin änkee sänkyyn, vie suurimman osan tilasta ja usein vielä käskee MINUN siirtymään! Vaikka olin vain aivan pienellä kerällä tyynyjen päällä! Pyh ja pah! Noh, olenhan herrasmies, joten annan periksi. Mutta sitten se alkaa valittaan jotain karvoista lakanoissa ja lääppii patjaa oudosti hassuilla etutassuillaan. Kai se yrittää kaivaa tai möyhiä petiä, mutta epäonnistuu täydellisesti! Sitten se jotain mutisee roskista, jotka pistelevät sen herkkää hipiää. Mitäs on niin luonnottoman karvaton? Ja itse kuljetan sänkyyn vain neulasia ja muuta ihanan metsän tuoksuista, kun taas tuon outoihin takatassuihin tarttuu seinäpaperin palasia ja muuta outoa, mitä tuo on päivät pitkät viime aikoina seinistä irti raaputellut. Jos jompikumpi meistä yrittäisi samaa, niin saisimme kyllä kuulla kunniamme, mutta emäntä nähtävästi saa tuhota pesäämme ihan rauhassa. Ihmiset! Mutta siis en minä raaski häätää tuota sängystä kokonaan pois. Ainakaan suorasti. Sänky on oudosti laskeutunut maanpinnalle muuton jälkeen ja olenkin onnistunut jo kahdesti ovelilla yöllisillä liikkeilläni paimentamaan emännän osittain lattialle. Pieniä voittoja siis havaittavissa! Ehkä se tajuaa kohta keksiä itselleen oman nukkumapaikan? Tai kömpii Feron viereen Feron patjalle. Se olisi molemmille sopivampi paikka. 

Aamulla heräsin siihen aikaan, kun olemme heränneet kaikki jo useita aamuja. Mutta mitä tekikään emäntä? Nukkui vaan! Eihän tämä minulle sopinut ja komensin mokomaa laiskumusta avaamaan ulospääsyn, mutta ei! Haukahtelin aina vain kimeämmin, mutta se ei vaan tajunnut! Mikä on mennyt koulutuksessa näin vikaan? Kokeilin asettua sen jalkojen päällekin makaamaan, mutta ilman tulosta. Tuijotin tuimasti, mutta lopulta nukahdin vahingossa. Tarvitsee ryhdistäytyä aamukoulutuksen suhteen!

Lopulta se tajusi nousta! Minähän en vaivautunut sitä liehitttelemään, kun oli niin törkiästi ollut muka huomaamatta minua aikaisemmin. Fero sen sijaan seuraili sitä ja yritti pusutella. En ymmärrä moista. Nousin vasta, kun näin sen ottavan hihnan käteen. Tässäkään vaiheessa ei kannata mennä innoissaan steppaamaan ympärille ja venytellä juuri kun se on laittamassa koiranvangitsijaa kaulaasi. Opetan sille odottamisen jaloa taitoa. Joskus se näyttää vähän tuskastuneelta, mutta eiköhän se vielä joskus opi. 

Suuntasimme ihanan tuoksuiseen metsään! Viimeksi siellä oli nameja joita pääsin seuraamaan, jollekin tylsälle kepille. En ymmärtänyt sen ideaa olleskaan. Tällä kertaa mitään niin kivaa ei kuitenkaan löytynyt. Tykkään kyllä kulkea mukana ja nuuskutella maata vaikkei siellä syötävää olisikaan. Ihania hajuja! Tapasimme myös neljä vuotiaan valkoisenpaimenkoira uroksen, jolle Fero aukoi leukojaan ja muutenkin käyttäytyi todella epävarmasti. Remu-valkkarikin aukoi kitaansa (jostakin syystä molemmat teki sen hiljaa, en tiedä mikä ne on tehnyt mykiksi?) ja ihmiset jotain viestittelivät omalla oudolla kielellään toisilleen. Pääsinkin nuuskuttelemaan uutta tuttavuutta ja annoin nuoren klopin ymmärtää upean häntäni ja mahtavien korvieni avulla olevani maailman valtias. Toinen ymmärsi täysin ja hyväksyi tämän totuuden, kuten kuuluukin. Fero luimisteli ja piiloutui emännän taakse, mutta Remu ymmärsi olla huomioimatta toista. Se kohteliaasti vältteli hermostunutta veljeäni ja Fero uskalsi sitä käydä nuuskimassakin. Remu innoissaan lähentelystä nousi ylös, josta Fero pelästyi ja näytti hampaitaan. Remu ymmärsi ja antoi anteeksi toiselle. Itse katselin moista käytöstä hieman hämmästyneenä ja lähinnä tylsistyneenä kuten aina. Minusta olimme jo valmiit, sillä olin viestittänyt metsän olevan minun. Merkkasin vielä varmuudeksi pari kohtaa ja asetuin odottamaan hitaampia laumani jäseniä. Lopulta Remu näytti meille, kuinka hienosti oli isäntänsä kouluttanut. Se meinaan sai vedettyä ihmisensä helposti mukaansa! Meidän ulkoilutettava ei ikinä suostu tulla vedetyksi kivoihin paikkoihin. Se on vaan niiiiin tylsä joskus. 

Tylsyys jatkui kotona, kun se vaan puuhasi omiaan taas seinien kimpussa. Kävin välillä sitä ilahduttamassa ja tarkastamassa, että se pärjäsi. Ei se tainnut kovinkaan hyvin pärjätä, kun ajoi minut aina pois. En ymmärrä miksei apuni kelvannut. Ferokaan ei saanut auttaa, mutta kävi välillä ovelasti pussaamassa ennen kuin totteli hätyyttelyjä.

Illalla jouduin käydä tuijottamassa taas ihmistä vaativasti. Ei meinannu ruokaa alkaa kuulumaan vaikka vatsani sanoi selvästi ruokajan olevan lähellä ellei jopa ohi. Onneksi vuosien koulutus tässä asiassa tuottaa aina joskus tulosta ja ruokaa saatiin. Menen nyt nukkumaan, että jaksan aamulla taas kouluttaa tuota, jos se yrittää nukkua koko aamun!

Alamaisiaan muistaen,

Eddie

Gatsby neljä viikko ja aivan mielettömän söpö!!!

Herra Söpis itse!

Olen myös ottanut jo yhteyttä paikalliseen pelastuskoira yhdistykseen ja meidän pitäisi pikku pentusen kanssa päästä toimintaan mukaan! Eli jee! :)

Tulevan pikkuveljen vanhenemisen kunniaksi kävin myös vanhojen poikien kanssa vähän seikkailemassa metsässä. Talloin samalla molemmille namijäljet pitkästä aikaa (jotka tosin eivät olleet pitkiä olleskaan). Namit uhkasivat loppua kesken, joten laitoin vain alkuun joka askeleelle namin ja lopussa nami oli vain joka kolmannella. Yllättäen lopun jäljestys tuntui sujuvan molemmilta paremmin! Eddienkin perus kylki edellä jäljestys muuttui suoremmaksi, kun syötävä oli harvemmassa. Ei tarvinut varmaan takapään pitää enää kiirettä samalla kun etupää söi? Vaikka molemmilla jäikin nameja väliin, niin kumpikaan ei tällä kertaa yrittänytkään liikkua taaksepäin jäljellä, josta olin tyytyväinen! Lisäksi Fero tökki lopun keppiä (varmaan tosin ihan vain vahingossa/toivekkaana) ja meni maahankin pyynnöstä, joskin todella hitaaaaaaaasti. Eddie ei välittänyt kepistä eikä muka ymmärtänyt minun "maahan"-käsimerkkiä olleskaan. Röyhkeä pieni sika! Lopulta sekin meni maahan, mutta nenä jatkoi armotonta työskentelyä etsien epätoivoisesti lisää nameja. Se ei meinannu millään keskittyä sitä vertaa minuun, että olisin sille loppupalkan saanut annettua. Eli sai se palkan, mutta se ei kyllä liittynyt asiaan enää mitenkään... Mutta hauskaa oli meillä kaikilla! Paitsi Eddiellä siinä vaiheessa, kun joku ilkimys kiinnitti sen puuhun Feron työskentelyn ajaksi :) Siitä hyvästä saatiinkiin kuulla pari protestoivaa haukahdusta ja säälittävä vinkumisesitys! Ei voi muuta sanoa loppuun, kun että hitsi mikä vauhti ja into tekemiseen pikku tolleroisesta löytyy vieläkin! <3

Siis voihan söpöyden söpöys sentään!

Kasvattaja hemmotteli meittiä aivan mielettömän söpöllä videolla puuhakkaista pentusista! Henkilökohtasesti parhaat neljä minuuttia mun päivästä kulu sitä ihaillen! 

<iframe width="560" height="315" src="//www.youtube.com/embed/kj-S_oejp0g?rel=0" frameborder="0" allowfullscreen></iframe>

Pennuille oli siis ekaa kertaa puettu pannat ja sen ehkä just ja just huomaa :D

Taas Ferosta

Tänään Fero oli taas erittäin edistyksellinen yksilö! Näimme lenkillä kerralla viiden koiran lauman (kaksi lunnikoiraa sekä kolme labbista) ja alkujännityksen jälkeen hoffini meni häntä propellilla nuuskuttaan uusia kavereita. Muutaman epävarman (ja kimeän) haukahduksen jälkeen koirasta kuului lähinnä yninää, kun oli jännää ja kivaa ja jännää ja kivaa! Ihan se ei uskaltanut labukoiden leikkiinkutsuun vastata ja pienemmät taas eivät olleet kiinnostuneet vahtini leikkiyrityksistä. Kaiken kaikkiaan kokemus oli todella positiivinen ja taas pieni askel toisia suvaitsevampaan suuntaan :) Ferolla tosiaan on ihan hyvät sosiaaliset taidot, jos toinen koira ei pelästy sen alun hätistely yrityksistä. Tämänpäiväiset koirat olivat todella kohteliaita ja rohkeita eli eivät olleet minälläänsäkään Feron haukuista :) Plus antoivat pojulle tilaa koota itsensä ennen kuin se uskalsi lähestyä. Erittäin onnistunut lenkki siis tänään! Näitä lisää! :)

Feron voittoputki valu just viemäristä alas

Olen viimeisen viikon verran ollut todella tyytyväinen Feroon. Se on käyttäytynyt todella hyvin, jopa ihan normaalin koiran standardien mukaan. Ferolle siis viime päivät ovat olleet oikein riemuvoitto! Mutta tänään tultiin palkintopallilta alas rymisten ja taidettiin viä rikkoo se...

No, okei. Ei asiat nyt ihan niin huonosti ole. Fero on edelleen ollut hiljaa työpäiväni ajan eikä ole tuhonnut mitään isoa. Mitä nyt nylki jälleen kerran yhden reppuni. Mitäs jätin sen lojumaan paikkaan x (jota en millään muista), jossa se oli koiran ulottuvilla. Olin käyttänyt sitä viimeksi kun vein poikia uimaan ja surullisen näköinen uimalelu pilkistikin repun jäännöksistä. Sivutaskuun oli jäänyt muutama nami, eikä koira tietenkään osaa käyttää vetskaria, joten se oli syönyt tiensä nameille sitä suorinta reittiä. Pyh ja pah ja harmitus.

Mutta mikäs siinä. Tämmötteitä sattuu, eikä tuu oleen vika kerta. Lenkitin pojat ja olin ostanut uuden aktivointipallon, jota pojat pääsivät vuorotellen pyörittelemään taksulle. Fero oli jotenkin aika kierroksilla odotettuaan ensin omaa vuoroaan yms aktiviteeteista. Eddie tuli sitä ihan liki keittiön oviaukolle ja sitten räjähti! Molemmat koirat pitivät kauhiaa meteliä, Fero oli kiinni Eddien niskassa ja painoi sitä alas ja minä murahdin ja syöksyin puolestani Feron niskaan kiinni. Sain sen helposti nostettua irti oranssista passivististani, jolloin Feron mielestä oli vielä ihan normaalia väläytellä Eddielle isotellen hampaitaan. Minä sen sijaan pistin sen kyljelleen ja murahdin vielä päälle. Fero tuijotti vielä tollerin perään, josta se sai lisäpalautetta ja kohta se makasi ihan rauhallisena maassa. Eddie tuli tyköni kun pyysin ja kaikki me kolme rauhoitumme yhdessä. 

Tämä ei ollut eka kerta, kun tämmöistä on tapahtunut. Ferolla on ruokaan liittyviä aggressioita ja nytkin huomasin rähähdyksen syyllisen jälkikäteen. Hoffini repustani ryöstämän makupalapussin riekaleet lojuivat lattialla ja kyllähän niinkin kallisarvoista saalista kannattaa hampaillaan puolustaakin... Otin pussin käteen ja toin sen vielä poikien luokse (Fero edelleen pysyi kyljellään ja Eddie istui vieressä) ja olimme vielä sen kanssa hetken rauhassa. Tilanne meni ohi yhtä nopeasti kun alkoikin ja pihavahti käpertyi tyytyväiselle kerälle nukkumaan ja tolleri metrin päähän toiselle kerälle. Pitkävihaiseksi porukkaa ei voi siis kutsua.

Yleensä arkemme on rauhallista ja poikien yhteiselo sujuu hyvin. Esim koko sinä aikana, kun asuimme edellisessä asunnossa (n. vuosi), niin merkkasin oikein kalenteriin kaikki "vihamielisyyden" elkeet. Muutaman pikkumurinan kuulin, joista kielsin ja kerran Fero näykkäsi ilmaa Eddieen päin kun lipaston alle oli jäänyt luu jumiin, jota se vahti. Melko vähällä päästiin siis.

Tarttee vaan sanoa, että onneksi hoffini on erittäin nöyrä minua kohtaan. Ikinä ei ole pelottanut mennä sitä ottamaan irti tai siltä jotain pois. Fero ei myöskään oikeasti yritä satuttaa "veljeänsä". Nytkin tollerini oli lähinnä kuolainen ja hieman pelästynyt. Jotain on mennyt varmaan pieleen tuossakin suhteessa Feron koulutuksen kanssa. Nuorempana se saattoi murista Eddielle, jos sillä oli luu, mistä aina kielsin sitä. Nykyään se ei sitten murisekaan juuri koskaan vaan käy suoraan kiinni... Toki (haluaisin sanoa suuri) osa tästäkin käytöksestä johtuu Ferrarin hieman toiveenvaraa jättävästä luonteen tapaisesta.

Aikanaanhan meillä oli suuriakin ongelmia Feron hyökkäilyn kanssa. Se oli sitä aikaa, kun asuin Eddien kanssa Joensuussa opiskelemassa. Hoffini asui vanhemmillani ja päättikin talon kuuluvan nyt itselleen. Yhden joululoman aikana se kävi pari kertaa viikossa Eddieen kiinni ja minä soitin kasvattajalle hätäpuhelun. Saimmekin ongelmakoirakouluttajan numeron ja vielä lomani aikana kävimme hänen luonaan. Alkuun oli pieni "luonnetesti" (räminätynnyri, haalari ja kelkka), joista kelkkaa ei Ferolle tehtykään, koska jo haalari oli saanut sen aivan sekaisin. Se ei edes haukkua kyennyt vaan kiskoi vaan kaikin voimin hihnassa häntä koipien välissä päästkäseen pois. Blondi ei millään meinannut uskaltaa tulla katsomaan maahan laskettua haalaria vaikka koskin siihen satuttamatta itseäni. Lopulta kun aivan lysyssä oleva hoffini uskaltautui takaani  pelottavaa kangasmyttyä katsomaan, niin se näykkäisi sitä kostoksi kauhustaan. Vielä senkin jälkeen sillä oli aika kiire pois mokoman kapistuksen luota. Eddie sen puoleen murisi varmaan viidennen kerran elämänsä aikana minustakin epäilyttävälle kelkkaukkelille ja seisoi urheana minun ja sen välissä. Minun urhea suojelutollerini <3

Mutta nyt eksyin sivuraiteelle! Eli apua saatiin, erityisesti vanhempani saivat neuvoja, miten Feroa tulee käsitellä (avainsana oli yllättäen johdonmukaisesti) ja kesälomalla menikin jo paljon paremmin koirien kanssa. Tästä meno on oikeastaan vaan parantunut vuosien saatossa ja nykyään ollaan mielestäni ihan hyvässä pisteessä. Pojat syövät vierekkäin (minä tosin usein välissä), nameja ne etsivät aina sopuisasti pihalta sekä sisältä ja luut pistän ne syömään omille alueillensa korjaten jämät pois. Olen mielestäni itsekin oppinut ymmärtämään varsinkin hoffin "kipupisteitä" ja niitä välttämään (lähinnä sillä ei saa olla ruokaa vahdittavana) Vahinkoja sattuu, mutta harvoin. Harmitti vaan, että sellainen sattui tänään :( On ollut muuten niin hyvä fiilis koiruuden suhteen...

Loppu kevennyksenä yksi kännykkälaatuinen kuva Eddiestä pyörittämässä aktivointipalloa ihan turhaan ympäri nurmikkoa (koska joku ei ollut avannut sitä reikää tarpeeksi isolle, jotta niitä nameja sieltä olisi tippunut... Ups! Tästä seurasi jos jonkinlaisia puruyrityksiä palloparkaa kohtaan.)

Nami? Nami? Noh! Missä ne namit viipyy!?

LISÄYS: Ja näin meillä odotetaan iltaruokaa:

Feron voittoputki jatkuu!

Toisin sanoen mulla oli tänään eka työpäivä ja olin poissa sellaset kaheksan tuntia. Naapuritkin osasivat raportoida meillä olleen koko päivän hiljaista enkä itsekään löytänyt mitään outoa sisältä. Se on ollut niin kilttiä poikaa että! Yllättäen Fero onkin saanut multa tänään paljon kiitollisuutta ja rakkautta osakseen :) 

Uskon, että meillä on ollut tällä kertaa tarpeeksi aika totutella uuteen asuntoon ja siksi yksinolot on sujunut niin loistavasti. Naapuritkin ovat varmasti auttaneet, sillä kaikki ovat olleet todella koiraystävällisiä. Ferokin on lyhyessä ajassa oppinut, ettei naapurit ole pelottavia vaan oikein mukavia namu ja rapsukoneita :D Naapurit saavat jaella rapsuja Ferolle takapihalla aidan yli ilman haukkuja. Näin jopa Eddien, meidän kosketus-allergisen otuksen kerjäämässä huomioo aidalla istuen ja naapuriin tuijotellen. Melkoisen valloittavia ihmisiä täällä siis taitaa asua :)

Mun pojat! <3

Feron hylkääminen vol. 2

Tänään uskalsin jälleen kerran jättää koirat vahtimaan asuntoa keskenään. Kävin hakemassa loput kamani vanhempieni nurkista tyhjällä autolla (ei siis koiria takakontissa) ja olin poissa viitisen tuntia. Näin naapurin pihassa ennen kuin menin sisään, joka osasi raportoida, että haukkumista ei ollut esiintynt, mutta jotain oli kolahtanut. Sisällä minua odotti huojentuneen iloinen blondi, joka oli selvästi hieman stressannut yksinoloa. Mutta ainoa asia, mitä se oli tutkinut oli pussillinen proppuja. Joku tyhmä vaan oli laittanut ne lipaston päälle, josta ihanaa rapisevaa aarretta tavotellut koira oli tiputtanut osan kokoamatonta sängyn runkoa. Mutta ovissa ei ollut merkkiäkään murtautumisyrityksistä eikä mitään oltu tuhottu! Eli jee jee jee ja JEE!

Fero ansaitsee myös tänään kuvan itsestään blogiin:

Feron hylkääminen vol. 1

Fero ei ole hyvä jäämään yksin uusissa paikoissa. Esim. edellinen muutto tuli aika kalliiksi, kun karvakasa tuhosi erinäisiä ovia, sälekaihtimia ja listoja yrittäessään pakoon kauhiasta loukusta. Ja kun kysyin naapurilta, oliko se pitänyt meteliä, niin hän ilmoitti huomanneensa aina välillä, että "hei, nyt se lopetti hakkumisen!" Eli metelitaso oli ollut aika tasaista pienin taukojen saattelemana. Niinpä olen ollut aika huolissani, miten isompi koirani tulee kotiutumaan uuteen asuntoomme.

Tänään kokeilen ekaa kertaa jättää Feron yksin uuteen kämppään. Olen käynyt sitä ennen toki pieniä eriä poissa ja ne ovat menneet ihan hyvin. Kerran tosin vein vaan roskiksen ja kun tulin takaisin, Fero steppasi sen näköisenä, että jotain luvatonta oli mielessä tehdä. Ei ollut iso tuholainen onneksi vielä ehtinyt keksiä, mitä se olisikaan voinut tonkia/pureksia/raapia/yms kivaa.

Tänään siis valmistauduin jättämään sen ilman valvontaa ja tein valmisteluja. Naulasin pahvin ulkooveen ja laitoin takaoven eteen tuolin ym. Fero makoili käytävän matolla, kun olin lähdössä ja laitoin sille Tötsän (se muuteen nuolee jalkansa verille ahdistuessaan). Kävin rauta- ja ruokakaupassa ja mietin koko ajan, että muistinko laittaa kaiken syötävän pois tai kuinkakohan paljon Fero onkaan haukkunut tai onko se kaatanut jotain tai satuttanut itsensä tai tai tai...

Kotiin tullessani kuuntelin heti autolla, että hiljaiselta kuulostaa. En ollut vielä varma, oliko tämä hyvä vai huono merkki. Vedin syvään henkeä ja avasin oven. Ja näky oli mitä yllättävin! Fero makasi samassa kohdassa kuin lähtiessäni eikä mihinkään oltu koskettu! En voi sanoin kuvata kuinka hyvä mieli tästä tuli! Voi kun koiran voisi jotenkin palkita jälkikäteen hienosta yksinolosta! Yritin olla innostumatta liikaa, koska niin lähdöt kuin kotiintulotkin olisi hyvä hoitaa mahdollisimman vähäeleisesti, mutta kyllähän koira ihmisestään näkee, että nyt on aihetta iloon! Niinpä Fero kävi nappaamassa keltaisen siilipallonsa suuhun ja ynisi hieman mielissään. Pakkohan kyseistä kapinetta oli mennä hieman takapihalle sen kanssa heittelemään heti kun sain ruuat kylmään!

Loistava alku! Toivottavasti huomisen postaus jatkaa samaa rataa eikä ole viiden sivun pituinen lista siitä, mitä oli mennyt pieleen kun koirat jäivät yksin.

Random kuva päivän ilostuttajasta!

Söpöyttä, söpöyttä, söpöyttä!

Kasvattaja oli ottanut niin söpöjä kuvia Ipanasta vanhemman veljensä Hopun (Wirneen Hermosaha) kera, että oli pakko pölliä niitä tännekin!

Ja Iso Herra itse:

Isoveljen kaitseminen selvästi uuvutti pienen miehenalun :D 

Intosta on näillä näkymin tulossa viralliselta nimeltään Wirneen Ikiliikkuja mikä on ainakin omien tämänhetkisten kokemuksieni perusteella oikein osuva nimi! Saas nähdä miten tulenkaan pysymään sen perässä... Jännityksellä ja innolla jään odottamaan :) Ja ehkä virallisen nimen julkaistamista pitänee seurata salassa hautomani kutsumanimi. Rumpujen päristystä kiitos! ;) Eli tällä hetkellä suosikkina on Gatsby. Syitä on monia ja ehkä voisin niitäkin avata tähän muutaman:

1. Olen vahingossa nimennyt Eddien ja Feron aakkosissa toisiaan seuraavilla etukirjaimilla ja minulla on ollut vuosikausia sellainen perverssi ajatus, että seuraavan koirani nimi tulisikin alkamaan siis G:llä. Mikään nimi ei kuitenkaan iskenyt ja olin aika varma, että joudun luopumaan oudoista haluistani.

2. Mutta satuin jokunen vuosi takaperin näkemään jossakin lemmikkiohjelmassa Gatsby-nimisen aussien ja minusta se oli loistava nimi!

3. En varmaan muistaisi enää kyseistä nimeä, mutta olen englanninopiskelijana luknut kahteenkin kertaan pakon edessä F. Scott Fitzgeraldin varmaan kuuluisimman kirjan The Great Gatsbyn (suomennetty nimellä Kultahattu). Itse kirjasta en välitä, mutta englanninkielisestä kirjallisuudesta kylläkin.

4. Plus kirjassa yhtenä kantavana teemana on amerikkalainen unelma ja tämä pieni pallero on minun amerikkalainen unelmani (aussie on näet hämäävästä nimestään huolimatta jenkeistä). Olen aina haaveillut australialaisesta, mutta pitänyt sitä jotenkin saavuttamattomissa olevana. Kunnes tajusin, että jos olen valmis panostamaan siihen paljon työtä ja sitten vähän lisää työtä, niin se voisi olla juurikin se oikea koira minulle. 

Moni ei ole ollut innoissaan nimiehdotuksestani, mutta koirapahan tulee olemaan minun ;) Ellei kasvattaja päätä nimen olevan kauhiaa eläinrääkkäystä ja kieltäytyykin antamasta pikku Intoa minulle! :D 

Mielestäni tosin Kätspissä ei ole mitään suomalaiseen suuhun sopimatonta :P

Itsehillintä, mitä se semmonen oikein on?

Eli reilut kaksi pitkää viikkoa hillitsin itseni, enkä tupannut itseäni kasvattajan luoksen vieraisille. Mutta tänään matkalla hyvien ystävieni Tuulin ja Jussin häistä tie vei niin läheltä pentusten kotiovea, että oli pakko poiketa. Lähetin kesken häiden viestin, että joskos sittenkin tulisin jo pupseja ihastelemahan. Saatoin meinaan joskus muutama viikko sitten uhota, että enhän minä nyt pentuja mene katsomaan ennen kun ne ovat vähän isompia. Laura-kasvattaja saattoi myös muistaa tämän ja eihän siinä auttanut muu kuin myöntää oma kärsimättömyyteni :D Iso kiitos vielä, että sain tunkea niinkin lyhyellä varotusajalla! Ja minua varten vielä oli järjestetty ohjelmaakin ruokkimiseen ja ulosviemisineen!

Into-pojuliini oli oikein terhakkaalla tuulella! Ruoka otettiin haukku-yritysten kera vastaan, nurmikolla käytiin seikkailemassa ja pienet jalat kantoivat pientä sankaria yllättävänkin ketterästi. Sylissä pikkumies välillä meinas vähän hermostua, mutta rauhoittui kyllä pian. Ja kun päästin rauhoittuneen pupsin jatkamaan touhotustaan, niin kaveri kiipesi takaisin syliin :) Osasi kyllä pistää melkoisen shown päälle tulevaa omistajaansa varten! Siskot meinaan olivat paljon rauhallisemmalla ja uneliaammalla tuulella. Nukkuvien siskojen päälle olikin Intosta kiva kiipeillä ja minä tietenki näin sieluni silmin sen mitä taitavimpana rauniokoiranalkuna ikuna! :D Ehkä nyt alan pikkuhiljaa tajuta, että minulle on ihan oikeasti pikkuinen koiruliini tulossa!

Ja nyt saatte ihailla kerrankin minun ottamiani kuvia kasvattajalta varastettujen sijaan:

Sylivaaveli ♥♥♥♥♥

Kun sain vihdoinkin koottua kasaan tarpeeksi mielenlujuutta ja jätin soloiset pennelit peräpeiliini, niin suuntasin mökille hakemaan isot pojat mökiltä hoidosta. Voin sanoa, että toin koirieni mielestä tullessani selvästi melkoisen mielenkiintoisia tuoksuja :) Eddie varsinkin nuuskutteli hartaasti, kun taas Ferolla oli vähän liian kiire kulkea isäni perässä, joka laittoi ihania uusia syöttejä rapumertoihinsa :D 

Ipanalla ikää kaksi viikkoa ja simmut auki!

Nähtävästi tämän maailman valot hieman häikivät pikku-herran herkkiä simmuja:

Kuva on vaihteeksi pöllitty kasvattajalta.

Tuntuu vaikealta uskoa, että on enää muutama lyht viikko siihen, että pentu muuttaa luokseni. En oikein ole edes vielä uskaltanut hankkia mitään varusteita pentua varten, kun sehän voisi vaikka tuoda huonoa onnea :) Nimeäkään en ole vielä lopullisesti päättänyt. Ehkä sen jälkeen, kun olen käynyt pentuja ihan livenä katsomassa, niin alan luottaa siihen, että tuollainen pikku palleroinen hoiviini on oikeasti muuttamassa. Ja ehkä näen sitten, mikä nimikin sille parhaiten sopii. Ehdotuksia otetaan siis vielä vastaan :)

Remppa-Eddie

Olen tänään poistanut vessan tapetteja eli kökkinyt koko päivän kyseisessä huoneessa. Eddie kävi monta kertaa ovella kuikuilemassa ja ihmettelemässä touhujani. Lopulta se päätti, että kaipaan selvästi seuraa ja asuttui makoilemaan seurakseni muutenkin pieneen tilaan. Onneksi tässä vaiheessa räpelsin istuen yhtä nurkkaa eli lattialla oli juuri Eddien verran tilaa :)

Fero sen sijaan varmaan päätti meidän molempien olevan tärähtäneitä vessassa kökkijoitä ja pysyi visusti poissa hullujenhuoneelta.

Koiruliinit remppaamassa

Elikkä oma asunto on hankittu ja olen käynyt remppailemassa sitä. Olen ottanut koiria mukaan, jotta pystyn olemaan asunnolla yötä eikä remppaamista ole tarvinnut keskeyttää kotiin lähdön takia. Plus ei ole ollenkaan huono asia tulevaisuuden kannalta, että Fero totutteleen pikkuhiljaa uuteen kotiinsa. Lisäksi koirat ovat pakottaneet pitämään pieniä taukoja ja jalkojen verryttely on tehnyt varmasti vaan  hyvää. Olemme tavanneet myös naapureita ja kaikki ovat kestäneet Feron haukut hienosti. Parin namin jälkeen Fero on ollut enemmän kuin mielissään saamistaan rapsuista. Vielä menee varmasti vähän aikaa, ennen kuin herra hyväksyy naapurit haukkumatta, mutta alku näyttää loistavalta!

Itse remppaaminen ei blondia haittaa. Se on jopa auttanut siivoamisessa syömällä esim. laminaatin murusia ja tapetin palasia... Fero seurailee edelleen aika tiiviisti menemisiäni ja tekemisiäni, mutta malttaa onneksi jo asettua makoilemaankin. Hoffi on myös löytänyt tästäkin asunnosta keittiön :)

Eddie on ottanut muutokset hyvin rennosti, kuten aina. Sängyssä ei ole jalkoja (joku ehkä rikkoi niistä yhden...), mutta se ei Eddien nokosia haittaa:

Yöt ovat olleet hieman levottomia, kun asunto kumisee tyhjyyttään ja kynsien rapina laminaatilla kaikuu melkoisen tehokkaasti. Lisäksi tänä aamuna heräsin erilaiseen rapinaan, kun toinen koirista nuoli avoimessa jätesäkissä olevia lautasia. Oletin nuolijan olevan Fero (koska se on 99,99 prosenttisesti syypää varasteluun/luvattomana nuolemiseen yms yms), mutta pomapttuani ylös patjaltani huomasin asialla olevankin pieni oranssi karvapallo! Kuuro papparainen ei tietenkään kieltoani tai lähestymistäni huomannut, joten säpsähti melkoisesti kun tökkäsin sitä sen röyhkeään pieneen peppuun! Se on muutenkin kokeillut, mitä kaikkea uudessa asunnossa saa tehdä. Se esim komentelee ulos ja yrittää ottaa ruokaansa ennen lupaa. Eiköhän sekin kohta huomaa normi sääntöjen olevan voimassa myös täällä :)