Pötkylällä ikää reilu viikko

Nenu alkaa olla vähemmän kirkkaan pinkki ja siihen on ilmestyny vähän enempi pigmenttiä. Katsotaan kuinka pilkulliseksi se lopulta jääkään :) Tässä kuva tyytyväisen näköisestä pikku otuksesta:

Varastettu pentueen blogista.

PENTU!!!!

Perjantaina putkahti maailmaan Wirneen I-pentue, mistä munkin tuleva laumanjäsen pitäisi löytyä! Uroksia syntyi vain yksi, mutta ei se määrä vaan se laatu, eikö? :) Eli toivotaan, että pikku Into-pojulista kehittyy laadukas herrasmies, joka kanssani lähtisi pelastuskoirailemaan.

Kuvat pöllitty röyhkeästi ja häikäilemättä kasvattajan pentublogista. Elikkä koko pentue:

Ja tämä lepakkokorvainen, possunenäinen pikku marsu on tällä hetkellä nimeltään Into ja varmaan olisi minulle tulossa! Söpö, vaikka itse sanonkin :D

Wirneen rehvit

Elikkä kävin eilen viettämässä harvinaisen koiramaisen ja erittäin australianpaimenkoira painotteisen päivän tulevan Pentuni kasvattajan luona. Mukana rymisti reilu kymmenen koiraa, mutta meno pysyi yllättäen ihan kuitenkin lapasessa. Nuoret uroksetkaan eivät juurikaan puhisseet toisilleen eivätkä intopiukkana juoksevat koirat edes kaataneet ketään kumoon! :)

Pääsin sekä tutustumaan tulevan koirani sisaruspuoliin ja muihin sukulaisiin että tietenkin emään paremmin. Nessa-äipän masu on aikas mahtavan kokoinen, tosin siellä köllötteleekin 6-7 pentua, joiden pitäisi viikon sisällä putkahtaa muailmaan. Omalle mahalle ikävä kyllä noin hyvää tekosyytä ei löydy ;) Lisäksi pääsin rymistelemään metsään ja harjoittelemaan jäljenteko ja näkemään, miten taitavat koirat jälkiä seuraavat. Tätähän tullaan siis Ipanankin kanssa tekemään eli loistavaa harjoitusta mulle! Opin esimerkiksi, etten osaa todellakaan kulkea suoraan vaan viipotin suhteellisen tehokkaasti vasemmalle... Onneksi koira oli jäjentallaajaa huomattavasti kokeneempi ja taitavampi eli ei kauhiasti kärsinyt häsläilyistäni :) Nyt on vielä pari kuukautta odoteltavaa, että se pentu meille muuttaa. Taidan laittaa pappa-koiruudet harjoittelemaan jäljestämistä kanssani sillä välin. Fero erityisesti on ollut namijäljillä oikein innoissaan!

Ikävä kyllä kuvia ei tähän postaukseen löydy. Otin kyllä kameran mukaan, mutta olin niin haltioitunut kaikesta, etten sitä edes esiin kaivanut. Tai sitten katselin kateellisena muiden hienoja ja kiiltäviä järkkärikameroita enkä kehdannut esitellä omaa pientä pokkarin rääpälettäni :) Jos joku haluaa kuvia käydä ihailemassa, niin täältä voi käydä katselemassa kerrassaan upeita otoksia:

http://tatatietakayn.blogspot.fi/2013/07/tanner-tomisten.html

Tässäpä tämä tältä erää.

Kotona elelyä

Ensimmäisen, ihkaoman asunnon vapautumista odotellessa muutimme koirien kera vanhempieni hellään huomaan. Fero nauttii ja Eddie on muutoksen suhteen melkoisen välinpitämätön. Molemmat kuitenkin toteuttavat vanhoja rutiinejaan tutussa ympäristössä:

Eddien lemppari lepäilypaikka sänkyni lisäksi on kaiteen luona. Kaide ei ainoastaan tarjoa erinomaista päätukea vaan siitä näkee suoraan etuovelle sekä keittiöön. Niinpä tältä loistavalta kyttäyspaikalta on helppo pienen koiran hilpaista uhrinsa perässä keittiöön tai käydä karvastamassa sisääntulijan vaatteet.

Fero taas nauttii kesästä mieluiten takapihalla. Siellä se narskuttaa lempparipalloaan puun varjossa häntäänsä heilutellen. Samalla se on kuitenkin valppaana ilmoittamaan, jos väärät ihmiset liikkuvat pihamme lähistöllä. Naapurin pojat, jotka ovat joskus Feroa aidan läpi yllyttäneet, haukutaan aina. Muuten naapurit saavat yleensä olla omalla pihallaan suhteellisen rauhassa. Fero on oppinut tunnistamaan vakioasukkaat, mutta heidän vieraansa saavat kyllä järjestäen haukut niskaansa.